Etusivu > Kaupunkisuunnittelu > Asemakaavoitus

Asemakaavoitus

kuva


Vireillä olevat asemakaavat

Voimassa olevat asemakaavat

Asemakaava

Asemakaava muodostaa oikeudellisen perustan kaupungin ja maanomistajien keskinäisten suhteiden järjestämiselle ja luo edellytykset rakentamiselle. Asemakaava säätelee oikeuksia ja velvollisuuksia eri osapuolten välillä.

Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavoituksen tasoista ja se laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Kaupunkia rakennetaan pääsääntöisesti voimassaolevien asemakaavojen mukaisesti. Rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle edellyttää poikkeamista tai suunnittelutarveratkaisua .

Porissa asemakaavat valmistelee kaupunkisuunnittelu. Asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto, kuitenkin merkitykseltään vähäiset asemakaavat hyväksyy kaupunginhallitus.

Vuorovaikutus ja osallistuminen

Asemakaavassa sovitetaan yhteen osapuolten erilaisia intressejä ja sen valmisteluun kuuluu monivaiheinen vuorovaikutus osapuolten kanssa. Asemakaavan vireilletulosta ja valmistelun eri vaiheista tiedotetaan yleisesti ja osallisille henkilökohtaisesti.

Maankäyttösopimukset ja kehittämiskorvaukset

Usein asemakaavojen, sekä 1. asemakaavojen että asemakaavan muutosten käsittelyyn liittyy sopimuksia, joilla sovitaan eri osapuolten oikeuksista ja vastuista asemakaavan toteutuksen suhteen. Maanomistaja voi anoa asemakaavan muutosta . Kaupunki voi periä asemakaavamuutoksen laatimisesta korvauksia, jos asemakaavan muutos koskee pääasiassa yksityistä etua (MRL luku 12a). Korvauksista ja perinnän periaatteista on tarkemmin selostettu Porin maapoliittisessa ohjelmassa. Maapoliittinen ohjelma VII, osa 1, KV (pdf, 0.05 Mt)

Rakentamiskelpoinen tontti

Porissa asemakaavassa määrätään tonttijako laadittavaksi sitovana. Tonttijaon mukaiset tontit pitää rekisteröidä, jonka jälkeen rekisteröidylle tontille voi hakea rakennuslupaa.

  • Tonttijakoon liittyvissä asioissa palvelee teknisen palvelukeskuksen asiakaspalvelupiste Porina, Yrjönkatu 6 B, puh. (02) 621 1845.
  • Rakennuslupiin liittyvissä asioissa palvelee ympäristöviraston Rakennusvalvonta, Valtakatu 11, 28100 Pori.