Etusivu > Sivistyskeskus > Ajankohtaista > 2017 > 05 > Varhaiskasvatuksen vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lapsensa vasu-keskusteluihin

Varhaiskasvatuksen vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lapsensa vasu-keskusteluihin

(10.05.2017 16:13 Kristiina Österlund / päivitetty 10.05.2017 16:13)

Porin varhaiskasvatuksessa järjestettiin kaikille asiakasperheille avoin kysely, joka koski varhaiskasvatuksen vasu-keskusteluja. Kysely oli avoinna 1.-15.3.2017. Kyselyyn pääsi vastaamaan Porin kaupungin ja varhaiskasvatuksen nettisivuilta. Lisäksi kyselystä tiedotettiin vanhemmille Muksunetin kautta, josta pääsi myös osallistumaan kyselyyn. Osa yksiköitä lähetti viestin vanhemmille myös sähköpostitse.

Kyselyyn oli vastannut määräaikaan mennessä noin 30% varhaiskasvatuksen asiakasperheistä. Vastaajien määrä vaihteli suuresti yksiköittäin. Enimmillään vastaajia oli 63% yksikköä kohden ja yhdessä yksikössä ei ollut yhtään vastaajaa.

Vastaajista 92% ilmoitti osallistuneensa lapsensa varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) keskusteluun. He, jotka eivät olleet osallistuneet keskusteluun ilmoittivat syiksi mm. aikaa ei vielä sovittu, ei vielä pidetty, keskustelua ei ole käyty koskaan.

Kyselyyn vastanneista puolet oli sitä mieltä, että keskustelussa yhteisesti kirjatut asiat ovat näkyneet lapsen varhaiskasvatuspaikan toiminnassa hyvin ja 36% oli sitä mieltä, että jonkin verran hyvin. Vain 1% vastaajista oli sitä mieltä, että sovitut asiat näkyvät huonosti tai eivät näy lainkaan toiminnassa.

Vanhemmat kokivat tulleensa huomioiduksi vasu-keskustelussa, sillä 81% oli sitä mieltä, että heidät oli huomioitu hyvin ja 15% mielestä jonkin verran hyvin.

Tietoa lapsensa päivästä varhaiskasvatuksessa koki saavansa hyvin 52% ja jonkin verran hyvin 34% vanhemmista. Vastaavasti 7% ilmoitti saavansa jonkin verran huonosti, huonosti tai ei lainkaan tietoa lapsensa päivästä.

Eniten vaihtelua vastaajien arvioissa tuli viimeiseen kysymykseen "Ilo kasvaa liikkuen" –ohjelman näkymisestä varhaiskasvatuspaikan toiminnassa. Vastaajista 30% oli sitä mieltä, että toiminta on näkynyt hyvin ja 38% mielestä jonkin verran hyvin. 20% mielestä ei ole näkynyt hyvin eikä huonosti ja 10% oli sitä mieltä, että on näkynyt huonosti tai ei lainkaan.

Lopuksi vanhemmilla oli mahdollisuus antaa palautetta Porin varhaiskasvatuksesta. Vastauksissa oli enimmäkseen kiitosta, ” lapsiemme yksilölliset tarpeet ja haasteet on otettu hyvin huomioon, lapsia on tuettu heidän päiväkotiarjessaan, olemme tyytyväisiä lapsiemme saamaan hoitoon, on ilo, että lapset menevät päiväkotiin mielellään ja kertovat päiviensä olleen mukavia”.

Myös kritiikkiä ja parannettavaa löytyi, ” enemmän sähköistä viestintää, mahdollisuus ilmoittaa hoitoajat netissä, lasten päivästä toivoisin enemmän palautetta, ulkoilua voisi olla nykyistä enemmän, lasta tuotaessa pitäisi hoitajan tulla ottamaan vastaan".

Kiitokset ja palautteet toimitetaan tiedoksi yksiköille.

Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!


Hakusana
2017 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2016 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2015 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2014 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2013 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2012 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2011 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2010 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12