Etusivu > Tekninen palvelukeskus > Puistot ja metsät > Puistot > Niityt ja pellot

Maisemaniityt ja pellot

Puistoksi kaavoitetut avoimet viheralueet on luokiteltu käyttötarkoituksen ja hoitotavan mukaan maisemapelloiksi, käyttö- tai maisemaniityiksi. Luokitus perustuu valtakunnalliseen viheralueiden hoitoluokitukseen. Niittyinä ja maisemapeltoina hoidetaan yhteensä noin 118 ha, mikä on 27 % rakennettujen viheralueiden alasta.

Niityt

Niittyinä hoidettavista alueista suurin osa on asutuksen keskelle jääneitä viljelykäytöstä poistuneita peltoja. Entisiä A3 hoitoluokan rakennettuja laajoja viheralueita on myös muutettu niittyinä hoidettaviksi alueiksi. Uusia niittyjä perustetaan heinittyneille joutoalueille sekä avoimena pidettäville teiden varsille. Alueet ajetaan pääosin murskaimella 1-2 kertaa kesässä.

Asutuksen lähellä oleville niityille on rakennettu lammasaitauksia; laiduntavia lampaita löytyy Harmaalinnasta, Pormestarinluodosta ja Pihlavasta.

Maisemapellot

Maisemapelloilla viljellään erilaisia kukkivia maisemointikasveja, kuten auringonkukkaa ja hunajakukkaa. Kukkapellot on tarkoitettu kaikkien kaupunkilaisten iloksi ja kukkia saa kerätä omaan käyttöön.

Maisemakasvit vuonna 2015

Auringonkukkapellot:


Kesantovuorossa:


Lisätietoja

Arja Korpela

Ympäristöhortonomi

puh. 044 701 8265