Etusivu > Uutiset > 2017 > 02 > Talvilomaliikuntaa koululaisille ja porilaisille perheille

Talvilomaliikuntaa koululaisille ja porilaisille perheille

(13.02.2017 12:56 Pia Blom / päivitetty 13.02.2017 12:56)

Porin vapaa-aikavirasto järjestää touhua ja tekemistä koululaisten talvilomaviikolle.

Sunnuntaina 19.2. klo 15-17 liikutaan ja leikitään perheen voimin Karhuhallissa, Lasten Liikuntamaassa.

Koko talvilomaviikon eli maanantaista perjantaihin urheilukeskuksen tekojäällä on klo 9-15 maksuttomat yleisövuorot niin mailattomille luistelijoille kuin mailataitureillekin. Jäähuollolle on aikaa päivittäin klo 12-12.30. Arki-iltojen sekä viikonlopun yleisövuorot järjestetään normaaliin tapaan.

Vauhdikas ja hauska Wibit-temppurata pystytetään Meri-Porin uimahallin isoon altaaseen 17.-21.2. Loppuviikoksi eli 23.-26.2. temppuillaan keskustan uimahallin isossa altaassa. Wibit-temppurata on tarkoitettu uimataitoisille. Uimahallit palvelevat kaiken ikäisiä kuntoilijoita ja uimareita lomaviikollakin normaalisti.

Sunnuntaina 26.2. klo 15-17 Karhuhallin valtaa jälleen porilaiset liikkuvat perheet. Suosittuja Lasten Liikuntamaa -tapahtumia järjestetään kevätkaudella yhteensä kymmenen.

kuva

Hakusana