Etusivu > Uutiset > 2017 > 07 > Pori Tiera Oy:n osakkaaksi

Pori Tiera Oy:n osakkaaksi

(17.07.2017 14:55 Marika Virtanen / päivitetty 17.07.2017 14:55)

Kuntien Tiera Oy on vuonna 2010 perustettu, kuntatoimijoiden omistama osakeyhtiö,
joka kehittää kuntasektorin ICT-palveluja verkostomaisesti yhteistyössä kuntien sekä muiden julkisten- ja kaupallisten toimijoiden kanssa. Porin kaupunki osallistuu Tieran osakeantiin ja merkitsee 8.506 osakkeita yhteishintaan 17.012 euroa.

Porin kaupungille liittymisen välitön hyöty on järjestelmätuotteiden hankinnassa. Kaupungilla on edessä lukuisia, paljon resursseja vaativia järjestelmähankintaprosesseja, joista osa voidaan hoitaa Tieran palvelutarjonnan avulla. Jatkossa Pori voi olla mukana kaikissa Tieran tulevaisuuden ICT-kilpailutuksissa.

Maakunta- ja sote-uudistuksen vuoksi kuntakenttä on yhden historiansa suurimman muutoksen edessä. Nämä muutokset yhdessä teknologisen kehityksen ja digitalisaation kanssa luovat sekä epävarmuutta että uusia mahdollisuuksia. Tierasta haetaan kehittämisyhtiötä, jonka avulla kaupunki voi toteuttaa yhteistyöhankkeita muiden kuntien kanssa.

Yhtiön omistajina on tällä hetkellä yli 265 kuntatoimijaa: 200 kuntaa, 44 kuntayhtymää ja 21 kuntaomisteista osakeyhtiötä sekä Suomen Kuntaliitto. Suurimpia omistajia ovat Espoo, Turku, Lahti, Kouvola, Lappeenranta ja Hämeenlinna.


Hakusana
2017 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2016 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2015 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2014 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2013 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2012 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2011 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2010 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12