Kaupunkikeskusta

Kaupunkikeskusta on koko kaupungin sydän. Se on kaikkea sitä, mitä kaupunki on. Kaupunki tekee yhteistyössä Porin kaupunkikeskusta ry:n ja muiden toimijoiden kanssa työtä kaupunkikeskustan ympärivuotisen elinvoiman ja elävyyden vahvistamiseksi. Porin kaupunkikeskustassa keskeisimpiä haasteita ovat kävelykadun käytön vähentyminen ja turvattomuus, liikenneonnettomuudet sekä kaupungin kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimitilakysymykset.

Tavoitteet: Edistämme kaupunginhallituksen 17.6.2024 hyväksymän Porin kaupunkikeskustan kehittämisohjelman tavoitteita ja toteutamme valitut toimenpiteet. Ensisijaisia kehittämiskohteita ovat ydinkeskusta ja Jokikeskuksen alue. Kävelykadun, Kauppatorin ja jokirannan vetovoimaa ja elävyyttä vahvistetaan yleisiä alueita kunnostamalla ja uudistamalla, kunnossa- ja puhtaanapitoon panostamalla sekä toimintaa tuottamalla. Ydinkeskustassa keskeinen uudistamiskohde on myös pääkirjasto. Saavutettavuuden parantamiseksi jatkamme keskustan liikenneverkon uudistamistyötä.

Jatkamme myös vuonna 2022 käyttöön otetun Kaupunkifoorumin kehittämistä ja monipuolista vuoropuhelua sidosryhmien ja kaupunkilaisten kanssa.

Porikorttelit

Porikorttelit-nimen alla toimivan Porin kaupunkikeskusta ry:n tarkoitus on vahvistaa Porin keskustan kaupallista vetovoimaa, lisätä elämää ja asiakasliikennettä kaupunkikeskustan alueella sekä vahvistaa positiivista mielikuvaa keskustasta ostos-, asuin-, palvelu- ja vierailualueena.

Yhdistys järjestää erilaisia kampanjoita, tapahtumia, markkinoita ja tempauksia ympäri vuoden. Lisäksi yhdistys hallinnoi ja myy Kauppatoria, Kävelykatua, Kesäkävelykatua sekä Kauppatorin ja Eetunaukion esiintymislavoja muille myyjille ja tapahtumajärjestäjille.

Kulttuuri elävöittää keskustaa

Porin kaupungin toiminnot näkyvät keskusta-alueella tasaisesti ympäri vuoden erilaisina tapahtumina ja toimenpiteinä. Ne saavat ihmiset liikkeelle ja osallistumaan, lisäävät yhteisöllisyyttä ja aktiivisuutta sekä tuottavat uusia ideoita ja yhteistyökuvioita jatkuvasti. Kulttuuri- ja taidetoimintaa, harrastustoimintaa ja tapahtumia on järjestetty ja järjestetään ylisukupolvisesti kaikenikäiset huomioiden. Kaupungin kulttuuriyksikkö esimerkiksi järjestää itsenäisesti ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa vuositasolla satoja eri kokoisia tilaisuuksia ympärivuotisesti. Monipuolinen kulttuuritoiminta kirjastojen ja museoiden yleisöluennoista, lukupiireistä ja työpajoista teemoitettujen kaupunkikävelyiden kautta tuhansia ihmisiä liikuttaviin ja kymmeniä yhteistyötahoja osallistaviin suurtapahtumiin tuo elinvoimaa keskustaan jatkuvasti. Esimerkiksi Valon Pori, Uudenvuodenaaton ja itsenäisyyspäivän vastaanotot, TylyPori ja uusi Taiteiden Yö on luotu kaupungin ja kumppaneiden vankalla yhteistyöllä.

Taide- ja kulttuurialan 3. sektorin ja vapaan kentän edustajien sekä kaikkien kaupunkilaisten mahdollisuuksia toteuttaa itseään, luoda uutta ja monipuolisia mahdollisuuksia työskennellä tai harrastaa tuetaan mahdollisimman paljon. Tämän mahdollistavia keinoja ovat muun muassa tilojen muuttaminen toiminta-alustoiksi (esimerkiksi vanha linja-autoasema eli Asema44), kaupungin omien toimintatilojen entistäkin laajempaa avaamista kaikkien saataville (esimerkiksi pääkirjaston Tul ja tee -monitoimitila [linkki]) sekä olemassa olevan ”kulttuuri-infran” parantaminen paikallisten toimijoiden näkökulmasta. Porin kaupunki on viime vuosina keskittynyt erityisesti (kulttuuri)matkailun mahdollisuuksien sekä palveluiden ja tapahtumien ympärivuotisuuden esilletuomiseen. Myös kulttuuriyksikön eri toimijoiden hallinnoimat ja toteuttamat lukuisat kehittämishankkeet ovat osaltaan elävöittäneet kaupunkikeskustaa sekä luoneet uusia toimintamalleja ja pysyviä tapahtumia kaikkien kaupunkilaisten koettaviksi. Esimerkkejä viime vuotisista hankkeista ovat EU-rahoitteiset UrbCultural Planning, Liveability sekä Tapahtumatalli. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä aluehallintovirasto mahdollistavat myös lukuisia eri hankkeita Porissa. Kaupungin hankkeisiin voi tutustua täällä.

Porin kaupunkikeskustan kehittämisohjelma

Kaupunkikeskusta on yksi Porin kaupunkikehityksen kärkikohteista. Kaupunkikeskustan kehittämiskohteena on sydämenmuotoinen ydinalue, joka ulottuu matkakeskuksesta Pohjoisrantaan. Pitkän aikajänteen kestävää kehittämistyötä varten on laadittu kehittämisohjelma, jonka kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 17. kesäkuuta 2024, § 286.

Kehittämisohjelma on kaupungin toimialojen, Porin kaupunkikeskusta ry:n, sidosryhmien ja kaupunkilaisten yhteiskehittämisen tulos ja näkemys kehittämisen tavoitteista ja niitä toteuttavista painopisteistä vuoteen 2040 saakka. Kehittämistavoitteet ja niitä toteuttavat painopisteet ovat:

Kehittämisohjelman lisäksi laaditaan tarkempi, valtuustokausittain päivittyvä, toimenpideohjelma. Tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista sekä valittujen mittareiden kehitystä seurataan vuosittain.

Aikaisemmat vaiheet

Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman valmistelutyö käynnistettiin vuonna 2019 ja 1.11.2021 kokouksessaan (§753) Porin kaupunginhallitus hyväksyi luonnoksen Porin kaupunkikeskustan kehittämisohjelmaksi. Samassa kokouksessa kaupunkikeskusta nimettiin kaupunkikehityksen kärkikohteeksi.

Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman luonnos
Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman liiteaineisto 1
Kaupunkikeskustan kehittämisohjelman liiteaineisto 2