Avustukset

Porin kaupunki tarjoaa useita erilaisia avustuksia yhdistyksille, yksityisille toimijoille sekä muille sidosryhmille. Tälle sivulle on listattu Porin kaupungilta haettavat avustukset.

Porin kaupunginhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 29. tammikuuta 2024 päivitetyt avustusperiaatteet, jotka ovat tulleet voimaan 1.2.2024 alkaen. Avustusten hakijoiden tulee perehtyä avustusperiaatteisiin ennen avustuksen hakemista.

Lisäksi Porin kaupunki kuuluttaa avustushauista täällä.

Porin kaupungilta haettavat avustukset

  • Avustus on tarkoitettu toimintaansa aloittavan yhdistyksen toiminnan käynnistämiseen. Avustuksen suuruus on 200 euroa, ja sitä voi hakea ainoastaan yhdistyksen perustamisvuotena.

    >> Lue lisää starttiavustuksesta

  • TOIMINTATONNI-AVUSTUSTEN HAKU ON PÄÄTTYNYT

    Toimintatonni on tarkoitettu rajatun osallistujaryhmän kertaluonteisen toiminnan tai tapahtumasarjan mahdollistamiseen. Avustuksen määrä on joko 500 tai 1000 euroa. Toiminnan on tärkeää olla kaikille saavutettavissa olevaa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille avointa. Toiminnan pitää linkittyä porilaisten hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden edistämiseen ja sen pitää kohdistua porilaisiin tai tapahtua Porissa.

    >> Lue lisää toimintatonnista

  • Nuorisotyön toiminta-avustusta myönnetään alle 29-vuotiaille järjestettyyn toimintaan nuorisolain määrittämän ikärajan mukaisesti.

    Nuorisotyön toiminta-avustukseen kuuluu kolme avustusta, joita voi hakea kaikkia yhdessä tai vain osaa niistä. Nämä kolme avustusta ovat:

    • Toiminta-avustus nuorisotyöhön
    • Toiminta-avustuksen osa tilavuokaran tai tilan käytöstä aiheutuviin kustannuksiin
    • Toiminta-avustuksen osuus nuorisotyön kehittämiseen

    Toiminta-avustusta voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua.

    >> Lue lisää nuorisotyön toiminta-avustuksista

  • Liikunnan toiminta-avustukseen kuuluu kolme avustusta, joita voi hakea kaikkia yhdessä tai vain osaa niistä. Nämä kolme avustusta ovat:

    • Toiminta-avustus liikuntaan
    • Toiminta-avustuksen osa tilavuokaran tai tilan käytöstä aiheutuviin kustannuksiin
    • Toiminta-avustuksen osuus liikunnan kehittämiseen

    Toiminta-avustusta voivat hakea rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua.

    >> Lue lisää liikunnan toiminta-avustuksista

  • Kulttuurin toiminta-avustukset on tarkoitettu suhteellisen pienimuotoisen harrastus- ja ammattilaistoiminnan tukemiseen ja niillä on tarkoitus mahdollistaa avustettavan kulttuuri- ja taidekentän yhdistyksen yleistä toimintaa tiettyjä painopistealueita huomioiden.

    Kulttuurin toiminta-avustusta voivat hakea rekisteröidyt kulttuuri- ja taidekentän yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua. Yhdistys voi hakea yhtä tai useampaa toiminta-avustusta, mutta samaan toimintaan ei voi saada useita avustuksia.

    >> Lue lisää kulttuurin toiminta-avustuksista

  • Toiminta-avustusta myönnetään porilaisten hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta edistävän toiminnan järjestämiseen liittyviin kustannuksiin hakuohjeissa määriteltyjen kaupunkistrategiaan perustuvien painopisteiden perusteella.

    Avustusta voivat hakea porilaiset tai Porissa toimintaa järjestävät rekisteröidyt yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään kalenterivuoden ajan ennen avustuksen hakemista

    >> Lue lisää hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustuksista

  • Porin kaupungin alueella olevat yksityistiet voivat hakea edellisen vuoden kunnossapitoavustuksia Porin kaupungin tekniseltä lautakunnalta.

    >> Lue lisää yksityistiet-sivulta

  • Lisätiedot: Marjukka Palin, marjukka.palin@pori.fi, puh. 044 701 8037.

  • Hankeavustuksilla voidaan mahdollistaa sellaisia yhdistysten toteuttamia kehittämishankkeita, jotka tukevat kaupungin omaa toimintaa. Hankeavustusta voi hakea 1-3-vuotisen kehittämishankkeen omarahoitusosuuteen tai kuntaosuuteen, kun hankkeen päärahoitus tulee joltain muulta rahoittajalta tai päärahoitukseksi korkeintaan vuoden mittaiseen työllistämis-, esiselvitys-, kokeilu- tai tiedonkeruuhankkeen rahoitukseen.

    >> Lue lisää  hankeavustuksista

  • Tapahtuma-avustuksiin myönnetyt varat on vuoden 2024 osalta jaettu, eikä niitä voi enää tälle vuodelle hakea.

    Tapahtuma-avustusta voidaan myöntää Porissa järjestettävään valtakunnalliseen, kansainväliseen tai sellaiseksi pyrkivään tai muuhun kaupungin elinvoimaa ja imagoa tukevaan tapahtumaan. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti niin uudet kuin kehittyvät tapahtumat, sekä muuhun vuodenaikaan kuin kesään sijoittuva tapahtumat. Järjestäjänä voi olla rekisteröitynyt yhdistys tai yritys tai useita toimijoita yhdessä.

    >> Lue lisää tapahtuma-avustuksista

  • Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha on osallistuvaa budjetointia, jota on toteutettu Porissa jo vuodesta 2018 lähtien. Hyvinvointirahan ideana on, että kaupunkilaiset pääsevät itse pohtimaan ja päättämään taloudellisten resurssien käytöstä hyvinvoinnin edistämiseksi. Porissa hakijat myös toteuttavat hankkeet itse. Hyvinvointirahalla vastataan hyvinvointisuunnitelman painopisteisiin sekä hyvinvointiraportin esiin nostamiin haasteisiin.

    >> Lue lisää hyvinvointirahasta

  • Kumppanuussopimuksen tarkoituksena on syventää kaupungin ja yhdistyksen välistä yhteistyötä sekä sopia yhteisistä tavoitteista ja käytännön yhteistyöstä yhteisten asiakkaiden hyväksi. Kumppanuussopimukset on solmittu monivuotisiksi, jotta yhteistyötä ja toiminnan kehittämistä on mahdollista tehdä pitkäjänteisesti.

    >> Lue lisää kumppanuussopimuksista

Avustusten hakemisessa käytetään sähköistä asiointia. Sähköisen asioinnin tietosuojaseloste on luettavissa täällä.

Porin kaupungin avustusperiaatteet

Porin kaupunginhallitus on hyväksynyt 28.9.2020 avustusperiaatteet. Avustusperiaatteet koskevat kaikkia Porin kaupungin yhdistyksille ja vapaille toimintaryhmille myöntämiä avustuksia sekä kaupungin myöntämiä tapahtuma-avustuksia ja kevytavustuksia, joita voivat hakea myös muut toimijat. Muilta osin yrityksiin tai yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat avustukset (kuten työllistämisavustukset) tai kaupungin edelleen jakamat avustukset eivät kuulu avustusperiaatteissa säädeltyihin.

Porin kaupungin avustukset jaetaan viiteen kategoriaan:

  • Kumppanuussopimuksiin perustuvat avustukset  
  • Toiminta-avustukset
  • Hankeavustukset
  • Tapahtuma-avustukset
  • Kevytavustukset

Lisäksi tekninen lautakunta myöntää yksityisteiden kunnossapito- ja perusparannusavustuksia ja kaupunginhallitus myöntää hissiavustuksia. Näitä avustuksia ei ole kuvattu alla olevassa asiakirjassa, mutta avustusperiaatteet koskevat niitä soveltuvin osin.

Tilaa yhdistysten uutiskirje ja pysy ajan tasalla avustuksista

Kaupungilla on yhdistyksille suunnattuja uutiskirjeitä, joissa kerrotaan ajankohtaisista yhdistyksiä koskevista asioista, kuten avustuksista.

>> Tilaa uutiskirjeitä täältä