Historiaa neljällä vuosikymmenellä

Mitä aineita opetat?

Historiaa ja yhteiskuntaoppia, aiemmin myös maantiedettä ja biologiaa, tosin yli
kymmenen vuotta sitten.

Kuinka kauan olet opettanut?

Noin 30 vuotta Porissa, mutta myös muualla muutamia vuosia.

Oletko opettanut muissakin kouluissa?

Olen opettanut pari vuotta Loimaalla ja sitä ennen lyhyempiä sijaisuuksia Porissa ja
Turussa. Lopulta sain vuonna 1994 vakinaisen viran oman vanhan kouluni Porin
suomalaisen yhteislyseon lehtorina ja vuosituhannen vaihteen jälkeen siirryin
yläkoulusta pelkästään lukioon.

Mikä on ollut haastavinta/mukavinta opettajan työssä?

Opetukseni on aina varmaan ollut aika opettajajohtoista eli keskustellaan paljon,
eikä ole niin paljon kirjallisia töitä, saati seurattu ankarasti oppikirjaa. Mukavinta
tässä tavassa on sen luoma vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa. Nykyisin
luokattoman lukion suuret ryhmäkoot tuovat mukanaan omia haasteita. Opettaja ei
opi tuntemaan opiskelijoita, eivätkä opiskelijatkaan tunne toisiaan. Pienemmässä
lukiossa kaikki tunsivat toisensa ja vuorovaikutus opiskelijoidenkin kanssa oli
luontevampaa. Varmaan nykyisin se johtuu myös iästäni, ehkä opiskelijat pitävät
näin vanhaa opettajaa hieman outona ja vaikeasti lähestyttävänä.

Miten koulunkäynti on muuttunut työurasi aikana?

Huomattavin muutos on tapahtunut oppimisympäristössä, kun oppikirjat, vihot ja
liitutaulut ovat vaihtuneet tietokoneisiin ja sähköisiin tauluihin. Aikaisemmin
opetusta oli mahdollisuus elävöittää ainoastaan kuvatauluin ja diaesityksin sekä
tietysti piirtoheittimen avulla. Historian luokka oli myös varustettu isoilla
karttatauluilla, joiden avulla havainnollistettiin historian tapahtumia.

Opetusmateriaalien sähköistyminen on sittemmin mahdollistanut opetuksen
elävöittämisen aivan uudella tavalla. Tämä luokka E23 on ollut pitkään luokkani ja
muistan hyvin, miten yritin elävöittää Turun paloa piirtämällä väriliiduilla
liitutaululle palavia taloja liekkien riehuessa. Oppilaat piirsivät kuvia vihkoihin, ja
yritin aina kun oli mahdollista, havainnollistaa historian tapahtumia kuvin. Tosin
koulun siivoojat eivät tykänneet, kun väriliidut sotkivat ja olivat siksi hankalia
siivota. Pienemmissä opetusryhmissä syntyi turvallinen keskusteluympäristö, mikä
helpotti opetusta, jonkinlainen tarinankertoja kun olen.

Toisaalta moni asia on säilynyt ennallaan. Jo 1990-luvulla opetus ulottui
luokkahuoneiden ja koulun ulkopuolelle. Koulullamme on aina ollut hyvä yhteistyö
esimerkiksi Satakunnan museon kanssa. 2000-luvun myötä yhteistyötä on
harjoitettu myös esimerkiksi yliopistokeskuksen kanssa. Myös yritysvierailuja
tehtiin, mutta nykyisessä luokattomassa lukiossa niitäkin on vaikeampi järjestää.
Kansainvälisyys on aina ollut osa lukio-opiskelua. Lehtori Arja Laulainen aloitti
yhteistyön Italialaisen Ferraran lukion kanssa. Minulla oli suuri ilo päästä
myöhemmin mukaan tähän ystävyyskoulutoimintaan. Matkat Italiaan Arjan kanssa
olivat aina hauskoja ja mieleenpainuvia ja tiedän, että myös opiskelijat arvostivat
niitä. Italialaiset vierailivat vastavuoroisesti myös täällä Porissa. On hienoa nähdä,
miten EU-jäsenyyden myötä kansainvälisyydestä on tullut luonteva osa koulujen
toimintakulttuuria.

Myös oppiaineiden välinen yhteistyö on tärkeää ja sitä saisi lukiossa olla varmaan
vieläkin enemmän. Opiskelijoiden on tärkeä ymmärtää, että samaa asiaa tai ilmiötä
voi lähestyä monen eri oppiaineen näkökulmasta. Erityisen hyviä muistoja itselläni
on ollut yhteistyöstä äidinkielen lehtori Tytti Savolaisen kanssa. Järjestimme yhdessä
Satakunnan museon ja Porin Yliopistokeskuksen kanssa ”Varjojen aika”-kurssia,
jossa tutustuttiin talvi-ja jatkosodan tapahtumiin Porissa. Lukiolaiset pääsivät
osallistumaan myös Porin lentokentällä suoritettaviin konfliktiarkeologisiin
kaivauksiin. Kurssilla tutustuttiin monitieteellisin menetelmin talvi- ja jatkosodan
aikaan Porissa, erityisesti saksalaisten sotilaiden jättämien jäänteiden kautta.
Museossa opiskelijat tutustuivat historian tutkijan työhön museon ammattilaisten
ohjauksessa ja osallistumalla Porin yliopistokeskuksen luennoille. Lopulta
kaivauksilla löytyneistä ”aarteista” tehtiin näyttely Porin museoon. Oppiaineiden
rajat ylittävä yhteistyö on hienoa, ja toivon sen jatkuvan.

Minkälaiset opiskelutavat ovat mielestäsi parhaita?

Historiaa ja yhteiskuntaoppia ei opita ainoastaan kirjoista pänttäämällä, eli opetus
pitää viedä myös luokan ulkopuolelle, esimerkkinä museon kokoelmat ja
paikallishistoriaan tutustuminen, vaikka retkeillen. Avoimesti silti myönnän, että
opetustapani on varmaan liiankin opettajajohtoinen. Pelisäännöt pitäisi olla
kännyköiden ja tietokoneiden käytön suhteen, koska opiskelija ei pysty omaksumaan kuulemaansa tietoa selaamalla samanaikaisesti nettiä. Tämä ei aja opiskelijoiden
etua. Hartaasti toivon, että kännykät kielletään oppitunneilla ja myös tietokoneen
käyttöä rajoitetaan. Opetusteknologiasta on myös tullut monelle opiskelijalle
valitettavasti ”isäntä – ei renki”.

Onko, ja jos on, miten opettajan ja opiskelijan välinen suhde on
muuttunut urasi aikana?

Pienemmissä ryhmissä tunsin oppilaat henkilökohtaisemmin. Vuorovaikutus on
tärkeää ja vaikka tyylini on ollutkin aina opettajajohtoinen, niin silti ilmapiiri on
ollut toivottavasti luonteva ja rohkaiseva vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Usein
luullaan opettajalla olevan “auktoriteettimuuri”, mutta ainakin olen halunnut edistää
luontevaa vuorovaikutusta opetuksessa. Ennen tilanne oli keskusteluilmapiirin
suhteen välittömämpi, mutta ei siitä voi nykyajan lukiolaisia syyttää. Suuret
ryhmäkoot ja luokkatovereiden vaihtuminen oppitunnilla vaikeuttaa vuorovaikutusta
ja ainoaksi työtavaksi jää käytännössä opettajajohtoisuus. Tällöin on turha odottaa
kovin innovatiivisia, uusia pedagogisia työtapoja. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että
koulun omat perinteet kantaisivat koko kouluyhteisöä. Jotenkin nämä arvot eivät ole
enää niin voimissaan, mikä aiheuttaa huomaamattaan yhteisöllisyyden ja
voimavarojen menetystä. Tämä korostuu erityisesti luokattomassa lukiossa, jossa ei
ole vanhan ajan kantavaa luokkayhteisöä.

Jos et olisi opettaja, mille alalle olisit mennyt?

Ainoa ammatti, mitä mietin vakavasti, oli tutkijanura. Yliopistossa menestyin hyvin,
ja minua jonkin verran kannustettiinkin tutkijan uralle. Perheen myötä opettajan työ
tuntui kuitenkin turvallisemmalta ja uskon, että lopulta tein oikean valinnan.
Opettajan ura houkutteli, koska siinä on säännöllinen palkka ja pääsinkin nopeasti
opettajuuteen kiinni sijaisuuksien ansiosta. Kyllä se myös niin on, että jos yliopistoon
lähtee historiaa tai yhteiskuntaoppia lukemaan, niin useimmiten se opettajan ura on
ammatti, johon päädytään.

Onko sinulla suunnitelmia eläkkeelle?

Rakkaisiin harrastuksiini kuuluvat kaikenlainen liikunta, erityisesti tennis ja muut
mailapelit. Tennistä olen harrastanut yli 50 vuotta ja ystävyysverkosto on
muotoutunut vahvaksi. Liikuntaharrastukset ovat toki tärkeitä jatkossakin jo senkin
takia, että ne pitävät yllä toimintakykyä ja hidastavat vanhenemista.

Olen myös innokas retkeilijä ja muutenkin kaikenlainen luonnon seuraaminen on
aina ollut minulle tärkeää. Luontoharrastuksiin liittyy myös niin kasvien, kuin
lintujen seuraaminen. Eläkkeelle siirtymisen myötä voin vihdoin toteuttaa monivuotisen haaveeni vähän pidemmästä syksyisestä erävaelluksesta Lapissa. Toisaalta olen päässyt usein syksyisin mukaan liikunnanopettajien järjestämille Lapin vaelluksille, vähän niin kuin apuopettajan roolissa. Ehkä vaelluskokemuksestani on noilla reissuilla ollut jotakin hyötyäkin. Hienoa, että liikunnanopettaja Anne Varis vielä jaksaa niitä järjestää. Tiedän, että luontovaelluksesta on Annen vaelluskurssin ansiosta tullut monelle lukiolaiselle rakas harrastus.

Olen myös aina viihtynyt vesillä. Viime vuosina olen päässyt purjehtimaan
koulumme äidinkielen opettaja Tytti Savolaisen ja hänen miehensä Pasin kanssa.
Toivottavasti pääsen mukaan myös tulevina kesinä. Erään toisen ystäväni kanssa
olemme yhdistäneet myös veneilyn ja pyöräilyn Turun saaristossa. Toivottavasti
sekin kesäinen perinne jatkuu myös tulevina eläkevuosina. Eläkkeellä voisi olla aikaa
myös historian harrastamiseen. Haluaisin tehdä pienimuotoista historian tutkimusta
minulle jo opiskeluajoista lähtien rakkaasta aihepiiristä, joka liittyy 1800-luvun
Suomen taloushistoriaan.

Haastattelijana Linnea Azzola