Varhaiskasvatuksen maksut, tuet ja palveluseteli

Kotihoidon tuki

Lasten kotihoidon tukea maksetaan perheelle, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa. Lasta voi hoitaa jompikumpi vanhemmista tai muu hoitaja. Lisätietoja Kela

Porissa on käytössä kotihoidontuen kuntalisä eli ns. Pori-lisä, 75 e/perhe. Lisää maksetaan perhekohtaisesti siinä tapauksessa, että lasta hoitaa jompikumpi vanhemmista. Kela hoitaa maksatuksen.

Kunnallinen varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuspaikan myöntämisen yhteydessä perhe toimittaa tuloselvityksen bruttotuloistaan sähköisen asioinnin kautta. Tuloselvitystä ei tarvita, jos perhe ilmoittaa kirjallisesti/sähköisesti suostuvansa korkeimpaan maksuun. Sähköisessä asioinnissa voi antaa myös suostumuksen Porin kaupungille tarkistaa tulotiedot suoraan tulorekisteristä. Lupa tarvitaan molemmilta huoltajilta erikseen.

Kunnallisen varhaiskasvatuksen maksuihin ja palvelusetelin suuruuteen vaikuttavat

  • perheen koko
  • palvelun tarve (sovittu hoitoaika)
  • poissaolot
  • tulot ennen verojen vähentämistä.

Kuukausimaksut

1.3. alkaen muutoksia tulorajoihin, täältä lisätietoja

  • yhdestä hoidossa olevasta lapsesta enintään 311 euroa
  • toisesta varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta peritään 40% maksu
  • perheen muiden lasten maksu on 20 % perheen nuorimman lapsen maksusta
  • alin kuukausimaksu on 30 euroa ja kaikkein pienituloisimmilta perheiltä maksua ei peritä
  • jos lapsi on varhaiskasvatuksessa osa-aikaisesti, maksu on kokoaikaista maksua pienempi.

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityisten hoitopaikkojen hinnat vaihtelevat, kysy maksuista suoraan ryhmäperhepäiväkodista tai perhepäivähoitajalta. Lisätietoja yksityisestä varhaiskasvatuksesta.

Yksityisen hoidon tuki ja kuntalisä

Yksityisen hoidon tukea voi saada, jos lasta hoitaa palkattu hoitaja tai yksityinen varhaiskasvatuksen tuottaja. Lapsen täytyy olla alle kouluikäinen. Tukea ei voi saada, jos lapsi on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa.

Porissa maksetaan lisäksi yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Yksityisen hoidon tuen kuntalisää voi saada alle 5-vuotiaille lapsille. Kela maksaa kuntalisän, mikäli ehdot täyttyvät.

  • alle 3-vuotiaille lapsille kuntalisä on 270 euroa kuukaudessa (kokoaikainen varhaiskasvatus)
  • yli 3-vuotiaille, mutta alle 5-vuotiaille 170 euroa kuukaudessa (kokoaikainen varhaiskasvatus)
  • osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa kuntalisä on 100 euroa kuukaudessa​.

Jos lapsi on yksityisessä varhaiskasvatuksessa ja saa kotihoidon tukea, kuntalisää ei makseta. Tällaisen perheen tulee kuntalisän saadakseen hakea yksityisen hoidon tukea Kelasta. Yksityisen hoidon tukea hakevat lapsen vanhemmat, mutta tuki ja kuntalisä maksetaan varhaiskasvatuksentuottajalle. Ennen kuin Kela myöntää yksityisen hoidon tuen, kaupungin on hyväksyttävä palveluntuottaja. Lisätietoja Kela

Yksityisiin päiväkoteihin voi hakea palveluseteliä. Perhe ei voi saada yhtäaikaa samalle lapselle sekä yksityisen hoidon tukea ja kuntalisää että palveluseteliä.

Palveluseteli

Kunnallinen varhaiskasvatus ja lakisääteinen yksityisen hoidon tuki ovat ensisijaisia vaihtoehtoja lasten varhaiskasvatuksen järjestämiseksi. Palveluseteli on harkinnanvarainen etuus.

Huoltajat täyttävät palvelusetelihakemuksen ja ottavat yhteyttä haluamaansa yksityisen päiväkotiin ja sopivat lapsen varhaiskasvatuspaikasta, yksityiset päiväkodit löytyvät täältä. Päiväkodin on tuotettava palveluja palvelusetelillä. Hakemus täytetään sähköisten palveluiden sivulta, kohdasta varhaiskasvatus. Linkki sähköisiin palveluihin. Palvelusetelin myöntämisestä päättää kunta.

Palvelusetelihakemus varhaiskasvatukseen tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen toivottua hoidon alkamispäivää. Hakemus kannattaa toimittaa mahdollisimman ajoissa, vaikka tarkka alkamisajankohta ei olisi vielä selvillä. Tee hakemus erikseen joka lapselle, jolle haetaan varhaiskasvatuspaikkaa.

Mikäli varhaiskasvatustarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa ja tarve johtuu työllistymisestä, opiskelusta tai koulutuksesta, tulee palveluseteliä hakea niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin varhaiskasvatuksen tarve alkaa. 

Palveluseteli on tulosidonnainen. Vanhempien tulee toimittaa tulotiedot sähköisesti sivistystoimeen. Päätöstä ei tehdä ennen kuin tarvittavat liitteet on toimitettu tai sähköisen asioinnin kautta perhe on hyväksynyt korkeimman asiakasmaksun.

Asiakkaan maksettavaksi jää palveluntuottajalle asiakasmaksu, joka on samansuuruinen kuin kunnallinen varhaiskasvatusmaksu vastaavassa palveluntarpeessa.

Palvelusetelin arvo tarkistetaan mikäli perheen koko tai lapsen hoidon tarve muuttuu, perheen tulot muuttuvat +/- 5% tai jos lainsäädäntö tai kunnan päätökset muuttuvat. Edellä mainituista muutoksista on perheiden ilmoitettava välittömästi kunnan varhaiskasvatukseen.

Lisäinfoa saa varhaiskasvatus@pori.fi