Hankkeet

Valokuva osallisuusseminaarista

Aktiiviset hankkeet:

ILPI – Ilmastokestävät pientaloalueet -hankkeessa keskitytään pientaloalueiden tiivistämisen rajoihin, joilla voidaan säilyttää piha-alueiden potentiaali vastata ilmasto- ja luonnon monimuotoisuushaasteisiin. Hankkeen tavoitteena on tuottaa ohjeistus ilmastokestävien pientaloalueiden toteuttamiseen. Hankkeen aikana tarkastellaan myös pientaloasukkaiden yksittäisten valintojen mahdollisuuksia tukea ilmastokestävän pientaloalueen rakentumista. Euroopan unionin osarahoittama hanke on kolmevuotinen (2024–2026).

Yhteisöllisen oppilashuollon kehittämishanke: Hankkeessa vahvistetaan yhteisöllistä opiskeluhuoltoa erityisesti perusopetuksessa sekä tuetaan oppilaiden mielenterveyttä.

MUSTBE – Multidimensional stormwater treatment in urban areas for cleaner Baltic Sea: Vuosina 2023-2026 toteutettavan MUSTBE-hankkeen tarkoituksena on kehittää hulevesien hallintaa siten, että Itämereen päätyvien valumavesien laatu paranee ja päästöt pienenevät. Hankkeessa on mukana kahdeksan partneria neljästä eri maasta. Mukana ovat Suomen lisäksi Viro, Latvia ja Ruotsi. Hanke saa rahoituksen EU:n Interreg Central Baltic -ohjelmasta.

Liveability-hanke on kolmivuotinen Interreg Baltic Sea Region -verkoston hanke. EU-hankkeessa Pori yhdessä seitsemän muun Itämeren alueen kaupungin ja muiden yhteistyöorganisaatioiden kanssa pyrkii luomaan elettävämpää ja asuttavampaa kaupunkikeskustaa kehittämällä luovuuden rutiinia niin julkisten palveluiden suunnittelussa kuin myös rohkaisemalla kaupunkilaisia itseään tuottamaan elävämpää kaupunkikeskustaa, esimerkiksi tyhjiä tiloja täyttämällä. Liveability-hanketta osarahoittaa EU:n Itämeren alueen ohjelma (Interreg Baltic Sea Region) 2021-2027 (Teema 1 Innovatiivinen yhteiskunta, ohjelmatavoite 1.2 reagoivat julkiset palvelut).

Kaksikielisen perusopetuksen kehittäminen ja jatkumon turvaaminen: Porissa on toiminut usean vuoden ajan kaksikielisen opetuksen kehittämishanke Cygnaeuksen koulun englanninkielisessä ja Porin Lyseon koulun kaksikielisessä opetuksessa.

Inklusiivinen Satakunta -hanke: Hankkeessa kehitetään inklusiivista toimintakulttuuria perusopetuksessa.

Uudet lukutaidot osaksi opetusta: Hankkeessa edistetään perusopetuksen oppilaiden digitaalista osaamista, ohjelmointiosaamista sekä medialukutaitoja Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman mukaisesti. Tavoitteena on oppilaiden ja opettajien innostaminen digitaitojen, ohjelmoinnin ja mediataitojen oppimiseen ja hyödyntämiseen.

Joustavan esi- ja alkuopetuksen kehittämishanke: Hankkeessa kehitetään ja kokeillaan erilaisia joustavan esi- ja alkuopetuksen toimintamalleja neljässä pilottikoulussa.

Perustaidot nousuun -hanke: Opetushallitus on myöntänyt kaupunkimme opetuksen järjestäjälle valtion erityisavustuksen. Erityisavustus koskee maahanmuuttajataustaisten perusopetuksen oppilaiden opetuskielen taidon ja perustaitojen vahvistamista sekä siirtymien tukemista.

Ikääntyneiden ruokasuositukset käytäntöön -hanke: Hankkeen tavoite: Parantaa ikääntyneiden ravitsemusta lisäämällä ikääntyneiden parissa toimivien, ikääntyneiden itsensä ja heidän omaistensa tietämystä hyvästä ravitsemuksesta ja sen merkityksestä.

Ikäihmisille turvallinen ja esteetön asuminen -hanke: Hankkeen päätavoitteena on tukea Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella meneillään olevan iäkkäiden ihmisten palvelurakennemuutosta ja edistää asumisen uusia esteettömiä ja turvallisia asumisratkaisuja etenkin muistisairaiden osalta. Samalla tuetaan ikääntyneiden kuntalaisten omaa asumista koskevaa ennakointia. Hanke kuuluu perusturvan tuottavuusohjelman alle.

Ikäystävällinen Pori -hanke: jonka kohderyhmänä ovat yli 75-vuotiaat Porin perusturvan alueella kotona asuvat asukkaat. Kyseessä on sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä terveyden edistämisen määräraha ja hanke kestää 31.12.2023 asti.

Konsultoiva sairaalaopetus -hanke: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena on lähikoulujen osaamisen vahvistaminen, ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen juurruttaminen koulujen toimintakulttuuriin, vahvaa tukea tarvitsevien oppilaiden monialaisen työn ja rakenteiden vahvistaminen, ja siten inkluusion toteutumisen tukeminen.

URBACT iPlace – Elinvoiman ja yhteistyön kehittäminen kaupunkikeskustassa: Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään kaupungin kestävän taloudellisen kehityksen toimintaympäristöä ja mahdollisuuksia. 

CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta 2016-2023: CIRCWASTE on valtakunnallinen Suomen ympäristökeskuksen koordinoima, EU:n LIFE-ohjelman osarahoittama ja Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristö -toimialan toteuttama hanke, joka edistää kiertotaloutta. Porin kaupunki, ja osatoteuttajana elinkeinoyhtiö Prizztech Oy, toteuttaa kiertotalouden edistämiseen ja jätteiden vähentämiseen tähtääviä osahankkeitaan vuosina 2016–2021. Vuosina 2021-2023 hankkeessa tehdään Resurssiviisas kiertotalouden tiekartta Porin kaupungille.

Mahanpuruja muovista -kampanja Porissa : Mahanpuruja muovista -kampanjaa on toteutettu muutamissa kaupungeissa kesästä 2019 lähtien valmistarroilla. Poriin kampanja rantautui vuonna 2022 uudella tavalla, kun kaupunki haastoi yläkoululaiset ideoimaan tarroja. PSS ry:n kampanjan tarkoituksena on kiinnittää huomio siihen, että sadevesikaivot ovat roskille suora reitti puhdistamattomina vesistöihin asti. Kampanja Porissa 2022, 2023 ja 2024.

Energianeuvonta Satakunnassa -hanke: Alueellinen energianeuvonta Satakunnan maakunnan alueella on Energiaviraston 2019–2023 rahoittama hanke, jolla tarjotaan energianeuvontaa kuluttajille, pk-yrityksille ja kunnille.

Healint: EU-rahoitteisen, kolmevuotisen Healint (2017–2020) Erasmus+ -projektin tavoite on kansainvälisen opiskelija- ja henkilökuntaliikkuvuuden lisääntyminen kehittämällä terveydenhuoltoalan harjoittelupaikkojen laatua.

HINKU – Kohti hiilineutraalia Poria: Kaupunki, yritykset, asukkaat ideoivat ja toteuttavat yhdessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Lähiöohjelma 2020-2022: Lähiöohjelmassa on mukana Itä-Porin lähiöhanke Kulttuuriviritin sekä Pihlavan lähiöhanke Viherpolku. Ohjelman tavoitteena on asuinalueiden kokonaisvaltainen ja pitkäjänteinen myönteinen kehitys, joka tuottaa asukkaille hyvinvointia ja alueille elinvoimaa.

ICC – Intelligent Cities Challenge: Kaikkiaan 136 eurooppalaisesta kaupungista koostuva yhteistyöverkosto auttaa kaupunkeja kehittämään älykästä, vastuullista ja kestävää kasvua edistyneen teknologian avulla.

Harrastamisen Suomen malli: Harrastamisen Suomen malli on valtakunnallinen hanke, jonka tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieleinen maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Asunnottomuuden puolittaminen Porissa, Aspu-hanke: Tavoitteena on puolittaa Porin asunnottomuus vuoteen 2023 mennessä.

Maahanmuuttajien neuvontapiste Maine: Hankkeen tavoite on tehostaa maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä tarjoamalla matalan kynnyksen ohjaus- ja neuvontapalveluita monialaisessa yhteistyössä. Maahanmuuttajien neuvontapiste tarjoaa apua kaikille Satakunnassa asuville maahanmuuttajille.

Selvin päin Satakunnassa -hanke: Hankkeen tavoitteena on luoda ehkäisevän päihdetyön rakenteet ja yhtenäiset toimintamallit Satakuntaan, Pakka-toimintamallin menetelmiä jalkauttamalla ja edelleen kehittämällä.

Porin jokisuiston vieraskasvilajit hallintaan -hankkeen (2022-2024) tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja vahvistaa alkuperäisten kasvilajien elinvoimaisuutta torjumalla vieraslajikasveja. Hankkeessa annetaan myös vieraslajineuvontaa ja järjestetään talkoita. Jättipalsamin torjuntaa tehdään myös laiduntamalla lampaita. Hankkeessa keskitytään pääasiassa luonnonsuojelualueille ja vesistöjen lähellä oleviin kohteisiin.

Porin talous- ja asumisneuvontapiste TASSI: Hankkeen tavoitteena on koota talouskysymyksiin erikoistuneet toimijat samaan toimipisteeseen, josta kuntalaiset voivat saada apua asumiseen sekä talousasioihin mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Hanke päättyy joulukuussa 2022.

METKU – Merkityksellinen työ asiakasarvon luomisessa kuntien palveluissa: hankkeessa tarkasteltiin julkisen sektorin palvelutuotannon ammattilaisten sekä esihenkilöiden ja johtajien näkökulmia aiheesta asiakasarvonluonti ja työn merkityksellisyyden kokemus Oulun, Porin ja Tampereen kaupunkiorganisaatiossa vuosina 2021–2022.

Jokaisella on oikeus liikkua – Erityistä tukea tarvitsevien nuorten liikuntaharrastuneisuus Porissa -hanke: Hankkeessa kartoitetaan erityistä tukea tarvitsevien 18–29-vuotiaiden porilaisten nuorten liikunnan harrastamista sekä liikunnan harrastamiseen liittyvää tuen tarvetta ja harrastamisen esteitä. Tavoitteena lisätä nuorten liikuntaharrastuneisuutta ja liikkumista arjessa. Hankkeen avulla edistetään erityistä tukea tarvitsevien nuorten osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa harrastamisen suhteen. Hankkeen myötä käynnistettävät liikuntaryhmät, -tapahtumat ja -leirit suunnitellaan yhdessä erityistä tukea tarvitsevia nuoria kuullen ja osallistaen.

Päättyneitä hankkeita: