Porin resurssiviisas kiertotalouden tiekartta (2021-2023)
CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta on valtakunnallinen hanke, joka edistää kiertotaloutta käytännön toimenpitein rakentamisessa, maataloudessa, teollisuudessa ja kotitalouksissa. Hanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus ja se saa rahoitusta EU:n LIFE-ohjelmasta.
Porin kaupunginhallitus hyväksyi Resurssiviisaan kiertotalouden tiekartan 9.10.2023. Tiekartan sisältö on viety Resurssiviisas Pori -sivustolle.
Tausta
Porin kaupunki, ja osatoteuttajana elinkeinoyhtiö Prizztech Oy, toteuttivat viittä kiertotalouden edistämiseen ja jätteiden vähentämiseen tähtääviä osahankkeitaan vuosina 2017–2021. Porin kaupungin ja Prizztechin osahankkeiden yhteenlaskettu budjettiosuus on lähes 1,4 miljoonaa euroa. Tästä EU-tuen osuus on 60 prosenttia.
Porin kaupunki on sitoutunut jatkamaan CIRCWASTE – Kohti Kiertotaloutta osahanketta C.11 vuosina 2021-2023, jolloin hankkeessa tehtiin resurssiviisas kiertotalouden tiekartta Porin kaupungille. Hankkeen ohjausryhmänä toimi kaupungin johtoryhmä.
Tiekarttatyö
Tiekartalla on koottuna kaupungin tekemät sitoumukset vastuullisuuteen, kiertotalouteen ja vähähiilisyyteen yhden toimintamallin alle, joka ohjaa ja velvoittaa kaupunkia edistämään niitä konkreettisten toimenpiteiden kautta. Myös yritysten siirtymistä kohti kiertotaloutta kannustetaan. Tiekartta koottiin yhteistyössä toimialojen, Porin yliopistokeskuksen, SAMK/CANEMURE -hankkeen, Palveluliikelaitoksen, Pori Energian ja Prizztech Oy:n kanssa. Tiekartta kokoaa Porin kaupungin toteuttaman viiden Circwaste – Kohti kiertotaloutta osahankkeen tulokset yhteen. Tiekartan avulla edistetään kansallisen kiertotalousohjelman mukaista siirtymää kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa. Tiekartasta on tehty sähköinen versio resurssiviisas.pori.fi -sivustolle ja siellä toimenpiteillä on myös erilaisia mittareita. Kaupunginhallitus hyväksyi valmiin tiekartan.
Tiekarttatyötä ohjasi tiekartalle asetettu työryhmä. Työryhmä kokoontui 4 kertaa vuodessa vuosina 2021–2023. Työryhmän tavoitteena oli ohjata tiekarttatyötä, valita tiekartan painopistealueet ja toimenpiteet sekä hyväksyä tiekartan sähköisen toteutuksen tapa. Työryhmän asiantuntijajäsenet nimitettiin eri toimialoilta ja yhteistyötahoilta, jotta tiekartan ja sen toimintasuunnitelman vakiinnuttaminen saatiin osaksi kaupungin toimintaa. Työryhmä oli kaupunginjohtajan nimeämä ydinryhmä, joka on toimivaltainen tekemään tiekarttaa koskevia päätöksiä.
Työryhmän koollekutsujana ja vastuuhenkilönä toimi projektipäällikkö Pepita Heurlin.
Tiekarttatyötä valmisteltiin teemakohtaisissa työpajoissa. Työpajat olivat avoimia kaupungin henkilöstölle ja niihin kutsuttiin teemakohtaisesti asiantuntijoita. Työpajoja pidettiin yhteensä 9, jonka lisäksi järjestettiin muita sidosryhmäpalavereja.
Porin kiertotalouden tiekartan laatimisen aikajana 2021-2023:
Ajankohtaista
CircBrief: Kiertotalouden tiekartassa on järkeä -yhteenvedossa kerrotaan onnistuneen tiekartan laatimisen elementeistä. CASE-esimerkkinä Porin resurssiviisaan kiertotalouden tiekartan laatiminen. Lue lisää täältä.
Porin kaupunginhallitus hyväksyi resurssiviisaan kiertotalouden tiekartan 9.10.2023 kokouksessa! Päätös hyväksyttiin yksimielisesti. Resurssiviisas Pori -sivusto, josta tiekartan sisältö on helposti löydettävissä, julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen osoitteessa resurssiviisas.pori.fi.
Resurssiviisas kiertotalouden tiekartta esittäytyy SuomiAreenan kansalaistorilla. Hankkeen työntekijät löydät Porin kaupungin kontilta keskiviikkona 28.6.! Tervetuloa tutustumaan kiertotalouden aihepiireihin sekä kuulemaan Porin tiekartta- ja kestävyystyöstä.
Porin kouluissa ja päiväkodeissa vietettiin Earth Hour -teemaviikkoa, jonka kantavana teemana oli ilmastoystävällinen ruokailu. Ruokahävikki on myös yksi Porin tiekarttatyön yhteydessä nousseista teemoista. Ajatuksia ilmastoystävällisestä ruokailusta ja ruokahävikin vähentämisestä voi käydä lukemassa täältä.
Millainen on sinun resurssiviisas Porisi? -asukaskyselyn raportti on nyt julkaistu. Kyselyn tarkoituksena oli osallistaa asukkaita tiekarttatyöhön, viestiä tiekarttatyöstä sekä informoida kiertotalouden ja resurssiviisauden eri osa-alueista. Vastauksia saatiin yhteensä yli 140 vastaajalta ja niistä tehdään nostoja vuonna 2023 valmistuvaan Porin kiertotalouden tiekarttaan. Pääset tutustumaan asukaskyselyyn tästä.
11.10.2022 Hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta menestyvän talouden perustaksi myös Satakunnassa
Satakuntaliiton ilmastotyön vahvistaminen Satakunnassa -hanke järjesti tiistaina 11.10.2022 Kokemäellä Satakunnan kunnille ja kuntien yhteistyötahoille tilaisuuden teemalla ilmasto- ja kiertotaloustyö kunnissa. Circwaste – Kohti kiertotaloutta osahankkeen esitys Kunta kiertotalouden edistäjänä on luettavissa Satakuntaliiton verkkosivuilla.
Ilmoittaudu syksyn 2022 työpajasarjaan!
Tiekarttatyössä alkaa uusi työpajasarja. Tavoitteena on luoda tiekartalle täsmälliset toimenpiteet, joiden avulla tiekartan vision toteutumista voidaan seurata. Työpajasarjaa isännöi ja fasilitoi Satakunnan ammattikorkeakoulu ja Canemure-hankkeen projektihenkilöstö. Syksyn työpajasarjassa käytetään yksinkertaistettua versiota Murrosareena-työkalusta. Työpajat ovat läsnätilaisuuksia ja mahdollistavat toimialat ylittävät kohtaamiset.
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan! Katso sisällöt ja ajankohdat sekä varaa paikkasi tästä.
SuomiAreenan kansalaistori 12.7.2022
SuomiAreenan kansalaistorilla esitellään Porin kiertotalouden tiekarttaprosessia ti 12.7. klo 10–17. Tervetuloa Porin kaupungin osastolle tutustumaan ja osallistumaan tiekarttatyöhön vastaamalla kyselyyn ”Millainen on resurssiviisas Pori?” Mukana samaan aikaan myös Reilun kaupan kannatustyöryhmä.
Kysely sulkeutui 23.9.2022.
Uusi Pori 2030 -strategia on julkaistu
Uudessa Pori 2030 -strategiassa tiekarttatyö nähdään koko kaupunkia läpileikkavaana strategisena työkaluna: ”Toteutamme resurssiviisautta edistävää kiertotalouden tiekarttaa ja edistymisestä raportoidaan vuosittain.”
Tutustu lisää: Sujuvan arjen ja kestävän kasvun kotikaupunki – Pori Strategia 2030
Kevään teematyöpajat
Kiertotalouden tiekartan laatimiseksi järjestetään teematyöpajojen sarja keväällä 2022. Työpajat järjestetään etänä ja niiden avulla hahmotellaan tiekartan teemojen sisältö ja keskeiset toimijat.
Kestävä arki 14.2.2022 klo 13.30-16.00
Kestävä liikkuminen 21.3. klo 12.30-15.00
Kestävä kaupunki (hankinnat, energia, strategia, luonto) 13.4. klo 9-11.30
Kestävä kaupunki (rakentaminen) 25.4. klo 12.30-15.30
Vihreän kasvun Pori 5.5. klo 9-11.30
Työpajat jatkuvat syksyllä 2022 samoista teemoista. Syksyn tavoite: tunnistaa keskeiset toimenpiteet, mittarit ja vastuutahot.
Jos olet kiinnostunut osallistumaan työpajoihin, ota yhteyttä!
Uutiset
Millainen oli tiekarttaprosessi Porissa? (2.11.2023)
Pori mukana kiertotalouden edelläkävijyyden tavoittelussa (13.9.2022)
Millainen on sinun resurssiviisas Porisi? – Kuntalaisten ääni kuuluviin kyselyn avulla (18.8.2022)
Porin kaupungille valmistumassa kiertotalouden tiekartta (31.1.2022)
Hankkeen Twitter-/X-tilin päivittäminen on päättynyt. Tili oli yksi tiekarttatyön ja osahanke C.11 Luupin aiemman toiminnan viestintäkanavista: @LuuppiCIRCWASTE
Tilaa uutiskirje ja pysy kartalla! Tilaa tästä.