
Eteläpuiston puistokäytävien valaisinpylväät kunnostetaan
Porin Eteläpuiston puistoakselilla sijaitsevat ristikkovalaisinpylväät kunnostetaan ja niiden kaapeloinnit uusitaan. Lisäksi pylväiden valaisimet vaihdetaan materiaaliltaan ja tekniikaltaan uudempiin. Pääsiäisen jälkeen käynnistyvät saneeraustyöt tuovat muutoksia alueen jalankulku- ja pyöräliikenteeseen.

– Pylväiden kunnostamiseen liittyvät maanrakennustyöt etenevät kortteli kerrallaan ja sulkevat Eteläpuiston toisen puistokäytävän väliaikaisesti käytöltä. Puiston toinen käytävä pysyy normaalisti auki jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Työmaa-alue aidataan ja sen läheisyydessä on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta. Maanrakennustöiden arvioidaan valmistuvan kesäkuun loppuun mennessä, kertoo rakennuttajarakennusmestari Jari Lehesvuori.
Valaisinpylväät siirretään kunnostus- ja maalaustöiden ajaksi pois Eteläpuistosta. Uudistettuihin pylväisiin vaihdetaan uudet valaisimet, jotka kunnioittavat aiempien valaisimien ulkonäköä. Saneeratut pylväät valaisimineen asennetaan takaisin paikoilleen syksyllä ennen valaistuskauden alkua.
Saneerauksen yhteydessä nurmialueille asennetaan myös pistorasiakeskuksia, jotka mahdollistavat jatkossa muun muassa sähköä tarvitsevien pop up -tapahtumien toteuttamisen sekä kausivalojen sijoittamisen Eteläpuiston puistokortteleihin.