Joukkoliikennejaosto käsittelee vuorotarjonnan muutoksia Musassa, Ahlaisissa ja Laviassa

Porin joukkoliikennejaosto kokoontuu syksyn ensimmäiseen kokoukseensa 8. lokakuuta. Käsiteltävien asioiden listalla on muun muassa reitti- ja vuoromäärämuutokset Musaan ja Ahlaisiin, sekä suoraan Porista Laviaan ajettavan linjan 69 lopettaminen.

Porista Laviaan ajettavan linjan 69 lopettamista käsiteltiin viimeksi joukkoliikennejaostossa marraskuussa 2023. Tuolloin joukkoliikennejaosto päätti hylätä ehdotuksen reitin ja vuorotarjonnan lopettamisesta. Hylkäyksen yhteydessä joukkoliikennejaosto kuitenkin totesi, että joukkoliikenneviranomaisen tulisi tarkastella vuoden ajan linjan asiakasmäärien kehittymistä.

– Linjan 69 matkamäärät ovat pudonneet noin neljänneksellä vuoteen 2023 verrattuna, eli toivottua parannusta ei valitettavasti linjalla ole tapahtunut. Siksi linjan lopettaminen tuodaan uudelleen jaostolle päätöksentekoon, toteaa ympäristösuunnitteluyksikön päällikkö Seppo Salonen.

Mikäli joukkoliikennejaosto päättää lopettaa linjan 69 reitin ja vuorotarjonnan, viimeiset vuorot ajetaan 20.12.2024.

Linjan 9 Musa lopettaminen ja uuden reitin 16 Musa-Leppäkorpi perustaminen

Joukkoliikennejaostolle esitetään linjan 9 Musa lopettamista. Matkojen määrään ei ole tullut edellisinä vuosina toivottua kasvua. Paratiisinmäestä, Liinaharjantieltä ja Yläruukintieltä kuljetaan keskustaan päin paljon linjalla 1, ja busseja kulkee Vähäraumantieltä keskustaan vilkkaimpina aikoina noin 20–30 minuutin välein.

– Täysin ilman avointa joukkoliikennettä Musan aluetta ei kuitenkaan haluta jättää, joten esitämme joukkoliikennejaostolle perustettavaksi uuden reitin, joka kulkisi Kauppatorilta Käppärän, Musan, Liinaharjan ja Tuorsniemen kautta Leppäkorpeen, Salonen kertoo.

Mikäli joukkoliikennejaosto hyväksyy reitti- ja vuorotarjonnan muutokset, ne astuvat voimaan kesäkuussa 2025.

Ahlaisiin esitetään kesäksi 2025 uutta korvaavaa linjaa 65

Ahlaisten linjojen 64 ja 66A kesäaikaista matkadataa on tutkittu, ja tulosten perusteella joukkoliikennejaostolle esitetään muutoksia sekä reittiin että vuoroihin. Kesällä 2025 Ahlaisten kaikki vuorot ajettaisiin linjalla 65 Ahlainen. Linja 65 ajaa samaa reittiä kuin nykyinen linja 66A eli keskustasta Ruosniemen ja Noormarkun kautta Ahlaisten kirkolle.

– Reitin numeron vaihtamisella halutaan parantaa matkustajadatan tarkkuutta ja erottaa Ahlaisten linja 66A selkeämmin tämänhetkisestä linjasta 66 Noormarkkuun, Salonen perustelee.

Kesällä Söörmarkussa sekä Vaasantien ja Parkanontien pysäkeillä joukkoliikennettä ajetaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Seutu+ -liikenteen linjoilla 301 ja 302. Vuoroja liikennöi A. Lamminmäki Oy.

Mikäli joukkoliikennejaosto hyväksyy reitti- ja vuorotarjonnan muutokset, ne astuvat voimaan kesäkuussa 2025.