Veneily

Kappelinsalmen ympäristön veneenlaskuluiskat kunnostetaan kesällä

Kaupungin pienvenesatamissa tehdään kesän aikana veneiden laskuluiskien kunnostustöitä. Työt painottuvat Meri-Porin alueen satamiin ja erityisesti Merikappelin ja Kappelinsalmen veneenlaskupaikoille, joiden käyttö lisääntyy loppukesällä Kappelinsalmen ratasillan rakentamistöiden myötä.

Veneily

Väylävirasto uusii Mäntyluodon ja Tahkoluodon välillä kulkevan Kappelinsalmen ratasillan osana Pori-Mäntyluoto-Tahkoluoto-radan perusparannushanketta. Kappelinsalmen veneväylä on suljettuna liikenteeltä 5.8.–8.11.2024 välisen ajan, jolloin kulku Kappelinsalmelta vesiteitse Reposaareen tapahtuu joko Tahkoluodon tai Lampaluodon kautta.

Ratasillan uusimistöiden myötä matka suositulle Reposaaren veneenlaskupaikalle pitenee väliaikaisesti.

– Kaupungilla on veneenlaskuluiska myös lähellä Kappelinsalmea sijaitsevassa Merikappelin venesatamassa. Lisäksi loppukesäksi kunnostetaan Kappelinsalmen matonpesulaiturin yhteydessä sijaitseva vanha luiska. Näin ollen Kappelinsalmen läheisyyteen saadaan käyttöön kaksi luiskaa palvelemaan alueen veneilijöitä, kertoo maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen Porin kaupungilta.

Veneluiskia kunnostetaan kesän aikana Reposaaren, Merikappelin ja Kappelinsalmen lisäksi myös Uniluodossa, Pastuskerissa, Sandössä, Enäjärvellä, Rimpikarissa ja Halssissa sekä keskustan alueella Karjarannassa ja Luotsinmäellä.

– Luiskiin muodostuneita kuoppia täytetään ja tasataan, jotta veneiden laskeminen ja nostaminen helpottuu. Osassa venesatamia tehdään kesän mittaan myös pieniä korjaustöitä ja niitetään esimerkiksi kasvillisuutta. Kunnostustyöt eivät vaikuta venesatamien käyttöön, jatkaa Ihalainen.