Kaupunki järjestää kuntalaisinfoja Pori Energiasta
Porissa on käynnissä kaupungin omistaman energiayhtiön vähemmistöosuuden myyntiä koskeva valmistelu. Tavoitteena on määrittää ensin tarjouksiin perustuva yhtiön arvo ja tuoda mahdollinen vähemmistöosuuden myynti kaupunginvaltuuston päätettäväksi joulukuussa 2024. Prosessiin liittyy erilaisia vaiheita, joista kaupunki tiedottaa valtuutetuille ja kuntalaisille syksyn aikana.
Kuntalaisinfoja julkaistaan verkossa 30.9., 4.11. ja 13.12. Niissä kerrotaan myyntiprosessista ja sen etenemisestä. Kuntalaisinfot sisältävät samaa tietoa kuin samoina päivinä järjestettävät valtuustoinfot. Valtuustoinfoja ei striimata, koska niissä esitetään myös salassa pidettävää tietoa, jota päätöksentekoon osallistuvat valtuutetut tarvitsevat ja saavat päätöksenteon tueksi.
Kaupunki tiedottaa prosessin etenemisestä avoimesti, niin että kuntalaiset ovat tietoisia valmistelun ja päätöksenteon vaiheista ja perusteista sekä voivat osallistua julkiseen keskusteluun aiheesta. Salassa pidetään vain sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät liikesalaisuuksia tai jotka voisivat heikentää kaupungin asemaa mahdollisen kaupan osapuolena.
Kaupunki järjestää lisäksi avoimen yleisötilaisuuden aiheesta syksyn aikana. Sen tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. Kysymyksiä ja vastauksia Pori Energian vähemmistöosuuden myyntiprosessista on koottu sivulle pori.fi/energia. Uusia kysymyksiä voi esittää sivun lopussa olevasta linkistä.