Keskusaukion pysäköintialueen peruskorjaus on valmis
Porin keskustan eteläisellä laidalla sijaitsevan Keskusaukion pysäköintialueen peruskorjaus ja viheralueiden uusiminen on valmistunut. Syksyn aikana toteutetun peruskorjauksen tavoitteena oli kehittää pysäköintialueen hulevesin hallintaa, selkeyttää alueella liikkumista sekä parantaa autoilijoiden ja jalankulkijoiden turvallisuutta. Uudistunut pysäköintialue on otettu käyttöön tänään torstaina 5. joulukuuta.
Keskusaukion pysäköintialueella toteutettiin monipuolisesti erilaisia luontopohjaisia vesienhallintarakenteita hulevesien käsittelyyn. Alueella uusittiin huonokuntoisia puita, lisättiin istutuksia sekä kehitettiin ratkaisuja kuivatushaasteisiin. Lisäksi pysäköintialueen maaperään ja putkistoon asennettiin mittalaitteita hulevesien laadun ja määrän seurantaa varten.
– Osa pysäköintialueen pysäköintiruuduista on jatkossa vettä läpäisevää hulevesikiveystä. Myös alueen pintojen kallistukset on uusittu, ja hulevesiä pystytään nyt ohjaamaan aiempaa paremmin suoraan viherkaistoille, jolloin osa hulevesistä menee kasvillisuuden käyttöön, osa imeytyy maaperään ja ylimääräiset vedet ohjautuvat hulevesiputkiverkostoon. Lisäksi alueelle on istutettu 50 uutta pensasta ja yli 400 perennakasvia, joiden hyödyt hulevesin hallinnassa pääsevät oikeuksiinsa ensi kesänä, kertoo rakennuttajainsinööri Aleksi Siirtola Porin kaupungilta.
Jatkossa pysäköintialueella on käytössä yksi sisäänkäynti aiemman kahden sijaan. Lisäksi alueelle on rakennettu erilliset jalankulkuväylät. Lähiaikoina alueella otetaan käyttöön myös uusi projektorivalaisin, jolla jalkakäytävän sijainnin osoittava liikennemerkki pystytään heijastamaan suoraan kadun pintaan.
Keskusaukion pysäköintialueen uusiminen ja viheralueiden uudistaminen on osa kansainvälistä, vuosina 2023–2026 toteutettavaa Interreg Central Balticin MUSTBE-hanketta, jossa Porin kaupunki on mukana. Hankeyhteistyön tavoitteena on kehittää hulevesien hallintaan luonnonmukaisia, kustannustehokkaita ja toistettavia ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää tiheästi rakennetulla kaupunkialueella