Meri-Porin uimahallin kahluuallas

Keskustan uimahalli on jälleen auki normaalisti – Meri-Porin uimahalli aukeaa tiistaina 10. syyskuuta

Keskustan uimahallissa sunnuntaina 8. syyskuuta havaittu kassajärjestelmän vika on saatu korjattua, ja halli on jälleen auki. Myös Meri-Porin uimahallin uusintanäytteet ovat valmistuneet, eikä näytteenottopisteistä ole enää löytynyt legionellabakteeria. Näin ollen uimahallissa on täysin turvallista uida ja käyttää vettä, ja Meri-Porin uimahalli avaa ovensa tiistaina 10. syyskuuta normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Myös seuravuorot käynnistyvät samana päivänä.

Meri-Porin uimahallin kahluuallas

Meri-Porin uimahallin vesijohtovedestä 6. elokuuta otetuissa näytteissä todettiin legionellabakteeria, jonka vuoksi hallia ei päästy avaamaan suunnitellusti. Uimahallin ollessa kesätauolla vettä juoksutettiin verkostossa säännöllisesti, mutta osassa näytteistä legionella-arvot olivat liian suuret. Uimahallin käyttövesiputkisto desinfioitiin ja uusintanäytteet otettiin maanantaina 26. elokuuta. THL:n lopulliset viranomaisnäytteet valmistuivat perjantaina 6. syyskuuta ja olivat puhtaita. Meri-Porin uimahallin aukioloajat ja muut tiedot löytyvät kaupungin verkkosivuilta.

Keskustan uimahalli jouduttiin sulkemaan sunnuntaipäivällä 8. syyskuuta kassajärjestelmässä havaitun vian vuoksi. Viasta johtuen myöskään pukukaapit eivät olleet toiminnassa. Järjestelmä saatiin korjattua tänään aamulla ja halli on jälleen auki normaalisti. Keskustan uimahallin aukioloajat ja muut tiedot löytyvät oheisesta linkistä.