Kuusi kaupunkia vetoaa ministeriöihin: Sote-erät eivät kuulu kuntien uuteen valtionosuusjärjestelmään
Nykyiseen valtionosuusjärjestelmään hyvinvointialueuudistuksen myötä syntyneet sote-siirtoerät eivät kuulu uuteen kuntien valtionosuusjärjestelmään. Jotta valtionosuusjärjestelmä vastaisi hallitusohjelman mukaisesti kuntien uutta roolia, ei poikkeuksellisten tarkasteluvuosien aiheuttama tilanne saa jäädä pysyväksi. Valtionosuuden on aidosti perustuttava kuntien nykyisiin tehtäviin, toteaa Jyväskylä, Kuopio, Pori, Vaasa, Kouvola ja Mikkeli tänään valtiovarainministerille ja kuntaministerille jättämässään kannanotossa.
Kunnat eivät ole voineet millään tavalla varautua valtionosuuksien sote-siirtoeriin. Järjestelmästä on niiden kautta tullut sattumanvarainen, vaikeasti tulkittava ja kuntia eriarvostava. Siirto-erien perusteena oleva, vain kahden tarkasteluvuoden 2021–2022 tilanne, sisälsi sellaisia kertaluonteisia ja ennalta-arvaamattomia eriä, jotka ovat johtaneet merkittävään kuntakohtaiseen eriarvoisuuteen.
Esimerkiksi pohjoisessa Keski-Suomessa kaksi olosuhteiltaan, palvelurakenteeltaan, asukasmäärältään ja demografialtaan samanlaista naapurikuntaa ovat sote-erissä vastakohtia; toinen saa sote-eriä lähes 1 000 eur/asukas ja toiselta leikataan noin 1 000 eur/asukas. Sote-erät ovat johtaneet monessa kunnassa negatiiviseen peruspalvelujen valtionosuuteen (ilman verotulotasausta tarkasteltuna). Ja vaikka valtionosuuksien määrä kunnissa näyttäisi kasvavan merkittävästi vuonna 2025, ei tilanne ei todellisuudessa korjaannu. Valtionosuuksien näennäinen kasvu johtuu TE-palveluiden rahoituksesta, joka kuitenkin on monen kunnan osalta jo lähtötilanteessa alijäämäinen siirtyviin kustannuksiin nähden.
Sote-eristä näyttävät kärsivän erityisesti ne kunnat, jotka panostivat sote-palveluihin tarkastelujaksolla merkittävän osuuden tulorahoituksestaan. Esimerkiksi koronapandemian aiheuttamien hoitojonojen purkamisen ja sairaanhoitopiirien yli- ja alijäämien kattamisen aiheuttamat kertaluonteiset erät sekä investoinnit vääristivät tilannetta näin lyhyellä tarkastelujaksolla. Kunnat eivät ole käytännössä osanneet tai voineet tähän kustannusrasitukseen vaikuttaa, sillä suurissakin kaupungeissa erityisesti erikoissairaanhoidon tarpeiden vaihtelu on ollut ennalta-arvaamatonta. Lisäksi aikaisempien sote-kuntayhtymien palkkaharmonisointi ja uudistusta edeltäneet kustannukset jäivät kuntien maksettavaksi.
Sote-siirtoerien seurauksena kunnat joutuvat palvelujensa rahoittamiseksi korottamaan veroprosenttejaan ja samalla leikkaamaan nykyisistä palveluistaan. Kasvatuksen ja opetuksen palvelut ovat kuntien suurimpia palveluja, joten lapsiin ja nuoriin kohdistuvilta leikkauksilta on vaikea välttyä alijäämien kattamiseksi. Kun samanaikaisesti palvelutuotannon kustannukset kohoavat ja palvelutarve kasvaa, on kunnilla myös paine korottaa veroprosenttejaan.
Kaupunkien ja kaupunkiseutujen kehittymisen kriittinen edellytys on riittävä, ennakoitava ja kannustava rahoitus, jonka avulla kyetään pitkäjänteisesti vastaamaan palvelutarpeeseen ja palvelutarpeen kasvun mukanaan tuomiin ilmiöihin. Valtionosuusjärjestelmän tulee perustua kuntien tämän hetken tehtäviin, jolloin sote-uudistuksen tasauserien poiston tulee olla keskeinen osa uudistusta.