Maalaus jossa veden aaltojen alla sinertäviä kaloja

Kuvataiteilija Mikael Korkeen Papyrus-näyttely käynnistyy TGT-tilassa

Teljäntorin TGT-tilassa pääsee seuraavaksi tutustumaan kuvataiteilija Mikael Korkeen arkistojen aarteisiin vasta auenneessa Papyrus – Vanhoja teoksia, uusia suuntia -näyttelyssä. Näyttely on auki 26. heinäkuuta saakka ja avajaisia vietetään lauantaina 13. heinäkuuta kello 17–20.

Maalaus jossa veden aaltojen alla sinertäviä kaloja

Pääkuva: Mikael Korkee: Kohtaamisia – Maalaus Itämeren merenalaisesta elämästä – öljyvärimaalaus, 2014

Näyttely esittelee kokonaisuuden teoksia, jotka ovat odottaneet taiteilija Mikael Korkeen varaston perukoilla päivänvaloa, toiveenaan päästä sieltä uuteen elämään. Fyysisten teosten lisäksi näyttely toimii informaatiokanavana, joka tarjoaa menovinkkejä Korkeen toteuttaman taiteen äärelle Porin kaupungissa.

Näyttelytilan taideteokset koostuvat maalauksista, veistoksista ja teosdokumentaatioista. Joidenkin teosten toteutuksesta on jo aikaa, ja taiteilijan elämässä on tapahtunut paljon. Ura on auennut itsenäisenä taiteen tekijänä ja taideohjaajana Lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä.

– Suuria hetkiä urallani ovat olleet julkiset taideteokset, joita olen saanut toteuttaa, sekä ajan myötä karttunut kokemus taideohjaajana. Sydämellä ovat nyt tällä hetkellä yhteistyöt seurakuntien kanssa ja Väinölän Perhospuistoon syntyneiden Perhosbaari- veistoksien innoittama yhteisöllinen perhosharrastus, kertoo Korkee.

Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina kello 17–20. Kello 18.30 esiintyy porilainen musiikkiyhtye Kuudes Aisti. TGT-tila sijaitsee Teljäntorilla katutasossa (Yrjönkatu 15 a).

TGT-yhteisötaidetilan käytön mahdollistavat EU:n Interreg Baltic Sea Region -ohjelman Liveability -hanke sekä tilan omistava Crimson. Hankkeen tarkoitus on luoda elinvoimaisempaa kaupunkikeskustaa kehittämällä luovuuden rutiinia niin julkisten palveluiden suunnittelussa kuin rohkaisemalla kaupunkilaisia itseään tuottamaan elävää keskustaa, esimerkiksi tyhjiä tiloja täyttämällä. Porin kaupunki on mukana kolmivuotisessa hankkeessa yhdessä seitsemän muun Itämeren alueen kaupungin ja muiden yhteistyöorganisaatioiden kanssa. Hanke alkoi vuonna 2023 ja jatkuu vuoden 2025 loppuun saakka.

Puinen ristiä muistuttava veistos vaalean puuseinän edessä

Kuva: Mikael Korkee: Vedenetsijä – Veistos Reposaaren kirkossa – teoskuva, 2018