Liikuntayksikkö järjestää syksyn aikana erilaisia testitapahtumia

Loka-marraskuun aikana järjestetään kolme erilaista hyvinvointia tukevaa testauspäivää eri ikäisille kuntalaisille.

Testit aloitetaan 9. lokakuuta ikääntyneiden testauspäivällä Karhuhallissa kello 10–12. Maksuttomassa tapahtumassa on mahdollisuus osallistua yhden kilometrin kävelytestiin sekä erilaisiin toimintakyvyn testeihin. Testeissä saa eri toimijoilta tietoa hyvästä ravitsemuksesta, vinkkejä liikkumisesta sekä motivaatiota oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Tapahtumaan pääsee kätevästi esimerkiksi citylinjan avulla!

Keskiviikkona 16. lokakuuta kello 10–18 Porin nuorisotalolla järjestetään Testeistä tukea hyvinvointiin -tapahtuma. LiikU ry:n kanssa yhteistyössä pidettävän päivän aikana on mahdollisuus testauttaa oma terveyskuntonsa sekä hakea vinkkejä eri toimijoilta fiksuun liikkumiseen, rentoon ruokailuun sekä sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Testiputki päätetään Karhuhallissa maanantaina 18. marraskuuta UKK-kävelytestiin sekä Cooperin testiin.

UKK-kävelytesti pidetään kello 15–17 ja se arvioi terveyskunnon keskeistä osatekijää kestävyyskuntoa. Testissä kävellään kaksi kilometriä tasaisella vauhdilla mahdollisimman nopeasti terveyttä vaarantamatta. Kahden kilometrin kävelytesti on tarkoitettu 20-65 -vuotiaiden aikuisten kestävyyskunnon testaamiseen. Se sopii henkilöille, joilla ei ole ripeää kävelyä rajoittavaa sairautta tai vammaa tai sydämen sykkeeseen vaikuttavaa lääkitystä. 

Cooperin testi on yksinkertainen ja tehokas: siinä juostaan 12 minuutissa niin pitkä matka kuin mahdollista. Testiä pidetään hyvänä kestävyyskunnon ja erityisesti maksimaalisen hapenottokyvyn selvittäjänä. Se sopii kaiken tasoisille liikkujille ja asettaa jokaiselle omat haasteensa.

– Kunnon testaaminen on aika ajoin kannattavaa jokaiselle liikkujalle. Testeistä saatu herättelevä palaute ja ympäristön kannustava ilmapiiri ovat hyviä lähtökohtia elintapamuutoksen aloittamiselle. Testit itsessään eivät paranna kenenkään kuntoa, mutta osallistuminen säännöllisesti järjestettäviin testaustapahtumiin auttaa motivaation ylläpidossa. Kokeneemmalle kuntoilijalle oman kuntotason realisoituminen taas helpottaa turvallisten ja tehokkaiden harjoitusohjelmien luomisessa, liikunnanohjaaja Jenni Taimi vinkkaa.