Karttakuva Hyveläntien kevyenliikenteen kulkuväylästä

Lotskerissa aloitetaan uuden jalankulku- ja pyörätieosuuden rakentaminen

Lotskerin kaupunginosaan Hyveläntien varteen rakennetaan tänä keväänä uusi osuus alueen liikenneturvallisuutta parantavaa jalankulku- ja pyörätieväylää. Hyveläntien kevyen liikenteen väylän rakennustyöt välillä Iltaruskontie-Pohjoisväylä käynnistyvät tammi-helmikuun vaihteessa. Myös Tuorsniemen Alinenpuistoon rakentuu alkuvuoden aikana uusi kevyen liikenteen kulkua helpottava väylä.

Karttakuva Hyveläntien kevyenliikenteen kulkuväylästä

Hyveläntien uusi jalankulku- ja pyörätieosuus rakentuu ajoradan länsipuolelle. Se jatkuu samassa linjassa Toejoenpuistikosta kohti Iltaruskontien risteystä kulkevan nykyisen väylän kanssa. Alueen rakennustöiden arvioidaan valmistuvan viimeistään toukokuun alkupuolella. Hyveläntien ajoväylän katuvaloihin välillä Iltaruskontie-Pohjoisväylä vaihdetaan tänä keväänä myös uudet led-valaisimet. Tuorsniemen kevyen liikenteen yhteyksiin tulee parannuksia, kun jalankulkijoille ja pyöräilijöille rakennetaan uusi kulkuväylä Kuokkatieltä Alinenpuiston läpi Länsiväylän ja Suruttomientien risteykseen. Kuokkatien rakennustyöt käynnistyvät tammi-helmikuun vaihteessa ja niiden arvioidaan valmistuvan maaliskuun alkuun mennessä.

Sekä Lotskerin että Tuorsniemen työmaiden läheisyydessä liikkuvien toivotaan noudattavan erityistä varovaisuutta sekä huomioivan alueilla liikkuvat työkoneet. Molempien kohteiden päällystystyöt tehdään myöhemmin tänä vuonna.