Banaanipukuisia oppilaita Noormarkun yhtenäiskoulussa

Maailman banaanipäivä näkyy Porin kouluissa ja päiväkodeissa

Porin kouluissa ja päiväkodeissa herkutellaan jälleen Reilun kaupan banaaneilla, kun 16. huhtikuuta vietetään epävirallista Maailman banaanipäivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa vastuullisten valintojen merkityksestä ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta. Jo perinteeksi muodostunut banaanipäivän tempaus järjestetään tänä vuonna Noormarkun yhtenäiskoulussa, jossa banaanit näkyvät niin ruokailussa, aamunavauksessa kuin keväisessä banaanitanssissakin.

Banaanipukuisia oppilaita Noormarkun yhtenäiskoulussa

Noormarkun yhtenäiskoulussa banaanipukuiset tukioppilaat jakavat kouluruokailun jälkiruuaksi reiluja banaaneja sekä kertovat aamunavauksessa banaaninviljelystä ja sen haasteista. Päivän aikana nähdään myös tukioppilaiden keväinen banaanitanssi.

– On hienoa, että koulumme saa tänä keväänä vuoron tempaista Reilun kaupan banaanipäivän merkeissä! Tukioppilaat innostuivat asiasta heti ja olivat valmiina heittäytymään ja hassuttelemaan banaanipuvuissa. Tänä vuonna monialaisten oppimiskokonaisuuksiemme teema on ollut kierrätys ja kestävä kehitys, ja Reilun kaupan banaanipäivä on hauska tapa nostaa näitä teemoja esille, iloitsee Noormarkun yhtenäiskoulun vararehtori Katja Patoranta.

Reilun kaupan kaupunkina Pori tarjoaa kouluissa ja päiväkodeissa reiluja banaaneja ympäri vuoden.

– Vuositasolla se tarkoittaa lähes 15 000:tta kiloa vastuullisesti viljeltyjä banaaneja. Tämä on yksi konkreettinen tapa, jolla kaupunki toteuttaa kestäviä hankintoja. Banaani on hyvä jälkiruoka tai välipala: se piristää nopeasti, pitää pitkään kylläisenä ja sillä on paljon hyviä terveysvaikutuksia, kertoo Porin palveluliikelaitoksen palvelupäällikkö Timo Salmi

Reilut valinnat rakentavat vastuullista Poria

Vaikka banaani on maailman syödyin hedelmä ja myös suomalaisten suosikki, sen viljelyyn liittyy yhä monia haasteita.

– Banaaninviljely on vaativaa työtä, mutta tuottajilla on vaikeuksia tulla työllään toimeen. Reilun kaupan banaanitiloilla työntekijöille maksetaan vähintään peruspalkkaa, ja viljelijät saavat banaaneistaan Reilun kaupan takuuhintaa. Tämä takaa viljelijöille toimeentulon tilanteissa, joissa markkinat painavat banaanin hintaa alas, kertoo Reilun kaupan kansalaistoiminnan asiantuntija Jatta Makkula.

Reilun kaupan tuotteiden hankkiminen on yksi tavoista, joilla Pori toteuttaa vastuullisia hankintoja. Reilun kaupan kaupungin arvonimeä Pori on kantanut jo vuodesta 2008. Reilu kauppa -sertifioitujen tuotteiden suosiminen sisältyy sekä Pori 2030 -strategiaan että kaupungin resurssiviisaan kiertotalouden tiekarttaan. Myös Ruokaviraston ruokasuositukset tukevat kestäviä valintoja ruokapalveluissa.

– Kuntapäättäjät voivat vaikuttaa Reilun kaupan hankintojen edistämiseen omissa kunnissaan. Esimerkiksi Porissa päätös tarjota vain Reilun kaupan banaaneja on syntynyt valtuustoaloitteesta, Makkula muistuttaa.