Nyt on aika tarkistaa hulevesirakenteiden kunto – ota talteen huoltotöiden muistilista

Puista tippuvat lehdet kulkeutuvat syksyllä tuulen ja veden mukana hulevesirakenteisiin, joissa ne vaikeuttavat veden kulkua. Tästä johtuen on tärkeää varmistaa vedenpoistojärjestelmien toimivuus ja selvittää niiden kunto ennen talven pakkasia. Kaupunki on koostanut syksyn huoltotöihin avuksi muistilistan, josta on helppo tarkistaa, että kaikki tarvittavat työt tulevat tehdyiksi niin pientaloissa kuin taloyhtiöissäkin.

Hulevesillä tarkoitetaan rakennetuilla alueilla kaduille, teille, rakennusten katoille ja muille pinnoille kertyviä sade- ja sulamisvesiä. Hulevesiä muodostuu erityisesti syyssateilla, keväällä lumien sulaessa sekä kesän rankkasateiden yhteydessä.

Kiinteistön omistajan vastuulla on käsitellä hulevedet ensisijaisesti omalla tontillaan tai johtaa ne kaupungin hulevesijärjestelmään. Hulevesiä ei saa johtaa naapurin tontille, katualueille eikä yleisille alueille, kuten esimerkiksi puistoihin. Talviaikaan myös lumet tulee pitää omalla tontilla.

– Iso osa hulevesirakenteiden huoltotöistä on hoidettavissa itse, kunhan muistaa huolehtia työturvallisuudesta. Esimerkiksi rännejä puhdistettaessa on tärkeää varmistaa asianmukaiset varusteet. Vaativimpiin kohteisiin ja töihin on varminta tilata avuksi ammattilainen, muistuttaa rakennuttajainsinööri Aleksi Siirtola Porin kaupungilta.

Hulevesirakenteiden syyshuollon muistilista:

  • Kattovesijärjestelmät

Tyhjennä rännit lehdistä ja havuista, poista tukokset syöksyputkista ja tarkista rännien toimivuus. Tee puhdistustyöt esimerkiksi pitkävartisella harjalla, tukevalta telineeltä käsin tai katolta turvavaljaiden avulla.

  • Hulevesi- eli sadevesikaivot
    Puhdista ritiläkannet roskista ja mahdollisesta kannen päälle kasvaneesta nurmikosta. Tilaa tarvittaessa sakkapesien tyhjennys.
  • Ojat
    Ojat ovat tärkeässä roolissa hulevesien siirrossa yhdessä hulevesiverkoston kanssa. Ojia ei käytetä syyslehtien keruupisteinä tai maankaatopaikkoina. Rajaojien kunnossapito on kaikkien naapureiden yhteisellä vastuulla.
  • Liittymärummut
    Tarkista tonttiliittymän alta kulkevan rummun kunto ja avonaisuus. Mikäli rumpu on lähellä maanpintaa ja altis jäätymiselle, voi rumpuun ujuttaa ennen talven tuloa puutarhaletkun, jonka molemmat päät on tulpattu. Keväällä lumen ja jään sulamisen alkaessa letkun tulpat voi avata ja kaataa letkuun kuumaa vettä, jolloin sulamisvesille avautuu reitti rummun läpi. Rummun huolto ja kunnossapito on kiinteistönhaltijan vastuulla. Rummun huollon laiminlyönti saattaa aiheuttaa paikallisia tulvia tai vahinkoja esimerkiksi kiinteistöille.
  • Salaojajärjestelmät
    Tarkistuskaivojen sijainti ja toimivuus on hyvä tarkistaa muutaman vuoden välein. Salaojajärjestelmän takaiskuventtiilien olemassaolo ja toimivuus on syytä tarkastaa erityisesti kellarillisissa kiinteistöissä. Myös salaojan pumppukaivon toimivuus pitää varmistaa, mikäli sellainen on käytössä.

Hulevesien asianmukaisella käsittelyllä ehkäistään tulvien syntyä ja rakennusvaurioita sekä tuetaan kestävän kehityksen periaatteita. Esimerkiksi erilaisilla sadepuutarha- ja viherpainanneratkaisuilla voidaan suodattaa, hyötykäyttää ja viivyttää hulevesiä. Näillä ratkaisuilla parannetaan hulevesien laatua sekä vähennetään niiden määrää.

– Vaikka hulevesirakenteiden huoltaminen ei olisikaan itselle ajankohtaista, on silti tärkeää muistaa, että hulevesiä ei puhdisteta, joten kaikki ojiin ja ritiläkaivoihin heitetyt roskat ajautuvat lopulta jokeen ja mereen sellaisinaan, jatkaa Siirtola.