Puisto

Osallistu kyselyyn ja kerro mielipiteesi kaupungin teknisistä palveluista

Porilaisilla on jälleen tänä kesänä mahdollisuus osallistua aiemmilta vuosilta tuttuun yhdyskuntateknisiä palveluita koskevaan verkkokyselyyn, jossa mielipiteensä pääsee kertomaan esimerkiksi puistojen ja liikuntapaikkojen hoidosta, katuvalaistuksesta sekä katujen ja kevyen liikenteen väylien kunnosta. Kyselyn avulla selvitetään myös oman asuinalueen tärkeimpiä viihtyvyystekijöitä, yleisten paikkojen turvallisuutta sekä toimenpiteitä katuympäristön ja puistojen viihtyisyyden parantamiseksi.

Puisto

Yhdyskuntateknisiä palveluita koskevaan kyselyyn saatiin kahtena viime vuonna ennätysmäärä vastauksia, ja vastausprosentti nousi Porin osalta huomattavasti aiempiin tutkimusvuosiin verrattuna. Tulosten luotettavuuden varmistamiseksi kyselyyn toivotaan tänäkin kesänä aktiivista osallistumista.

– Kyselyssä arvioidaan Porin teknisten palveluiden nykytilannetta, ja vastatessa onkin hyvä miettiä nimenomaan kulunutta kevättä. Tämä on jälleen erinomainen mahdollisuus nostaa esille niitä asioita, joita asukkaat katsovat teknisten palveluiden osalta tarpeellisiksi vahvistaa. Kehityskohteiden ohella kuulemme mielellämme myös onnistumisista, eli myös positiivinen palaute on tervetullutta, kannustaa investointipäällikkö Sanna Välimäki.

– Kyselyssä on tuttuun tapaan mahdollisuus antaa myös vapaamuotoisia kommentteja. Ne ovat hyvä keino tarkentaa ja syventää teemoja, joita asukkaat kokevat tärkeiksi kehittää. Eniten apua saadaan sellaisista palautteista, joissa on kerrottu selkeästi palautetta koskevan paikan sijainti eli esimerkiksi kaupungin ylläpitämän kadun tai puistoalueen nimi, jatkaa Välimäki.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään muun muassa kaupungin palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Tulokset käsitellään yhdessä infran kunnossapidon, liikuntapaikkojen ja infrajohtamisen vastuuhenkilöiden kanssa, ja mahdollisiin puutteisiin pyritään reagoimaan tulevien vuosien työohjelmissa. Kyselyn tuloksista ja niiden pohjalta tehdyistä toimenpiteistä raportoidaan myös tekniselle lautakunnalle.

Verkkokyselyyn pääsee vastaamaan oheisesta linkistä. Vastausaikaa on torstaihin 20. kesäkuuta asti. Avoimen verkkokyselyn ohella 1500 satunnaisotannalla valitulle porilaiselle on lähetetty postin mukana kutsu osallistua tutkimukseen.

Yhdyskuntateknisiä palveluja koskeva kysely on osa FCG Finnish Consulting Group Oy:n vuosittain toteuttamaan valtakunnallista tutkimusta, joka tehdään samanaikaisesti useissa kaupungeissa eri puolilla Suomea. Tuloksista laaditaan vertailuraportti, joka valmistuu elokuussa.