Porin Filharmonisella kuorolla edessään tapahtumarikas syyskausi 

Palmgren-konservatorion avoimella osastolla toimiva Porin Filharmoninen kuoro aloittaa tiiviin harjoituskauden. Luvassa on yhteistyötä niin Pori Sinfonietan, Satakunnan musiikkijuhlien kuin Teljän seurakunnankin kanssa.

Syksyn ensimmäisessä projektissa Filharmonisen kuoron naiset osallistuvat Satakunnan musiikkijuhlien tuottamaan ja konserttiversiona esitettävään Bernhard Henrik Crusellin Pieni Orjatar –oopperaan Promenadisalissa torstaina 3. lokakuuta. Orkesterina esityksissä on helsinkiläinen kamariorkesteri Ariadne Solveig Lindroosin johdolla. 

Torstaina 31. lokakuuta Porin Filharmoninen kuoro esittää Pori Sinfoniettan pyhäinpäivän konsertissa kapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla pitkästä aikaa Porissa Gabriel Faurén Requiemin. Solisteina laulavat sopraano Kaisa Ranta ja baritoni Waltteri Torikka

Joulukuussa Porin Filharmonista kuoroa voi kuulla ensin Porin kaupungin itsenäisyysjuhlassa Promenadi-salissa perjantaina 6. joulukuuta yhdessä Pori Sinfoniettan kanssa, ja heti perään suomalaisen musiikin päivänä sunnuntaina 8. joulukuuta Teljän kirkossa, missä saa uusintaesityksen viime vuonna kantaesitetty Olli Kortekankaan adventtikantaatti “Kirkastuvaa”. Molemmat konsertit johtaa Filharmonisen kuoron taiteellinen johtaja Teemu Honkanen. Kantaatin solisteina laulavat sopraano Tuuli Lindeberg sekä basso Nicholas Söderlund

Filharmonisen kuoron syyskausi huipentuu kuoron omaan ”Juhlimaan tulkaa!” -joulukonserttiin Promenadisalissa sunnuntaina 22. joulukuuta Konsertissa kuullaan jazz-vivahteisia ja juhlavia sovituksia tutuista jouluhymneistä jazz-pianotrion ja vaskikvintetin säestyksellä.  

Porin Filharmoninen kuoro kaipaa riveihinsä myös uusia laulajia 

Mikäli Filharmonisen kuoron syksyn ohjelmisto herättää kiinnostusta ja tavoitteellinen kuorolaulu on tuttua, kannattaa tulla näyttäytymään kuoron harjoituksiin Palmgren-saliin perjantaisin klo 17.30–21.00. 

Järjestämme harjoitustemme yhteydessä kaikille kiinnostuneille myös koelaulutilaisuuksia, joissa kuuntelemme kokelaiden äänialaa sekä testaamme heidän sävelkorvaansa ja musiikinomaksumiskykyä. Lisätietoja koelaulujen sisällöstä ja niihin valmistautumisesta antaa kuoron intendentti Markku Ollilamarkku.ollila@pori.fi tai 044 701 5414.