Kirjaston kirjat

Porin ja Nakkilan kirjastot lupaavat tukea jokaisen lukutaitoa ja lukemisen kulttuuria

Porin ja Nakkilan kirjastot ovat sitoutuneet kestävään kehitykseen asettamalla omat kestävyyslupauksensa Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekarttaan. Kirjastot lupaavat esimerkiksi tukea monilukutaitoa ja ohjata oikean tiedon äärelle.

Kirjaston kirjat

Kirjastot tukevat kestävää kehitystä jo perustehtäviltään ja niiden päästöt ovat toimialakohtaisissa vertailuissa pieniä. Sen sijaan niiden yhteiskunnallinen vaikutus on merkittävä, erityisesti kiertotalouden esimerkkinä sekä hyvinvoinnin ja kestävän elämäntavan tukijana. Kirjastot tarjoavat esimerkiksi tilan mielenrauhalle, keskittymiselle ja syventymiselle.

Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta tekee kirjastojen kestävyystyöstä entistä järjestelmällisempää. Se auttaa kirjastoja keventämään jalanjälkeään sekä kasvattamaan positiivista kädenjälkeään niin ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti kuin kulttuurisesti.

Tiekartta määrittelee kirjastojen yhteiset kestävän kehityksen painopisteet sekä kirjastokohtaiset kestävyyslupaukset ja toimenpiteet. Toimenpiteet koskettavat muun muassa monilukutaidon, kiertotalouden, kulttuurisen kestävyyden, aivohyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden edistämistä.

Porin ja Nakkilan kirjastot lupaavat tukea monilukutaitoa sekä lukemisen kulttuuria ja ohjata oikean tiedon äärelle.

– Valitsimme nämä lupaukset, koska pidämme tärkeänä tasa-arvon ja osallisuuden edistämistä ja haluamme vaikuttaa kestävän kehityksen sosiaaliseen ja kulttuuriseen ulottuvuuteen. Monilukutaito on turvallisen yhteiskunnan, toimivan demokratian ja tasa-arvon perusta, sanoo palveluvastaava Maiju Harju Porin kirjastosta.

Mielenrauha ja aivohyvinvointi sekä keskittymiskyvyn vaaliminen koetaan kirjastossa tärkeäksi. Yksi lupaus onkin, että kuka tahansa voi tulla kirjastoon rauhoittumaan.

– Yksin rauhoittuminen on välillä vaikeaa. Oiva rauhoittumisen paikka onkin Hiljan päivänä 8. lokakuuta pääkirjastossa kello 17.30–20.00 järjestettävä Lukuretriitti. Sinne voi kuka tahansa tulla ja ottaa hetken aikaa itselleen kirjan äärellä, ilman digilaitteita, kertoo palvelukoordinaattori Heli Leppäniemi Porin kirjastosta.

Kirjastojen tekemään ympäristötyöhön voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.kirjastot.fi/vihreakirjasto.

Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta on tuotettu osana Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään -kehittämishanketta yhteistyössä Kemiönsaaren, Marttilan, Porin, Pöytyän, Taivassalon ja Turun kirjastojen kanssa. Hankkeessa edistetään kestävää kehitystä tukevia palveluita ja toimintamalleja sekä niiden markkinointia Lounais-Suomen kirjastoissa.