Porin stadionin toteutussuunnitteluvaihe on loppusuoralla
Kesäkuussa startannut Porin stadionin peruskorjauksen toteutussuunnittelu on valmistumassa loppuvuoden aikana. Stadionin korjaustyöt on tarkoitus aloittaa huhti-toukokuussa 2025 ja kokonaisuudessaan peruskorjaus valmistuu kevään 2027 aikana. Myös päätös urheilukeskuksen tekonurmen tilapäiskatsomon hankinnasta on tehty, ja 500 hengen katettu vuokrakatsomo otetaan käyttöön ensi vuonna.
Stadionin peruskorjauksen toteutussuunnitteluvaihe on edennyt aikataulussa läpi syksyn ja lopulliset suunnitelmat peruskorjauksen toteuttamiseksi ovat lähes valmiit. Rakennusluvan hakuprosessi käynnistyy vielä ennen joulua ja urakkalaskentaan hanke lähtee helmikuussa. Tämänhetkisen arvion mukaan peruskorjausta valmistelevat maanrakennustyöt päästäisiin aloittamaan huhtikuussa ja varsinaiset korjaustyöt huhti-toukokuussa.
Stadionin vieressä sijaitseva tekonurmi tulee toimimaan jalkapallon väistötilana peruskorjauksen aikana. Ottelutapahtumien järjestämisen mahdollistamiseksi tekonurmelle on marras-joulukuussa kilpailutettu tilapäisen katetun istumakatsomorakenteen hankinta. 500 hengen väistötilakatsomo vuokrataan Stopteltat Oy:ltä. Katsomon pohjatöitä on tehty loppuvuoden aikana ja katsomo asennetaan paikoilleen ensi keväänä. Kaupunginhallitus linjasi stadion hankesuunnitelman käsittelyn yhteydessä pysyvien katsomorakenteiden suunnittelusta ja tarveselvityksen teko pysyvästä katsomosta käynnistyy keväällä yhteistyössä käyttäjien kanssa.
Keväällä 2024 valmistuneessa hankesuunnitteluvaiheessa stadionin peruskorjauksen kustannusarvio oli yhteensä 4 200 000 euroa. Kaupunginhallituksen kesäkuinen linjaus stadionin Mondo-ratapinnoitteesta ohjaa edelleen peruskorjaushankkeen toteuttamista, mutta muilta osin hankkeen toteutusta ja kustannuksia tullaan vielä arvioimaan ennen urakkalaskennan käynnistämistä.
Peruskorjaushanke on ilmoitettu myös valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelmaan ja hankkeelle haetaan valtionavustusta. Päätökset avustuksista tehdään loppukevään 2025 aikana. Liikuntapaikkahankkeiden valtionavustuksen määrä voi olla enimmillään 600 000 euroa. Stadionin peruskorjauksen tavoitteena on ajanmukaistaa stadionin harjoittelu- ja kilpailuolosuhteita, tehostaa tilankäyttöä, parantaa tilojen käytettävyyttä ja esteettömyyttä sekä lisätä käyttöastetta. Hankkeessa pyritään myös parantamaan stadionin energiatehokkuutta, huolto- ja sosiaalitilojen toiminnallisuutta, eri lajien harrastusmahdollisuuksia sekä käytettävyyttä tapahtumapaikkana. Lisäksi hankkeen yhteydessä tarkastellaan ja mahdollisuuksien mukaan parannetaan alueen liikennejärjestelyjä.