Valtakadun liikennettä kesällä 2019

Porissa tehdään aktiivisesti töitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi

Kaupungin pitkäaikainen liikenneturvallisuusvisio on, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Vision toteuttaminen edellyttää jatkuvaa panostusta kaikkiin liikenneturvallisuustyön osa-alueisiin, kuten liikenneturvallisuustoimijoiden tiiviiseen yhteistyöhön, liikennekasvatukseen ja -valistukseen, liikennevalvontaan, liikenneverkon ja -järjestelyjen kehittämiseen sekä kunnossapidon tehostamiseen. Onnettomuustilastoja seuraamalla pystytään reagoimaan liikenteen ongelmakohtiin ja tekemään erilaisia liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Porin vuoden 2023 liikenneturvallisuuskatsaus on teknisen lautakunnan käsiteltävänä tiistaina 25. kesäkuuta.

Valtakadun liikennettä kesällä 2019

Porin alueella tapahtui vuonna 2023 yhteensä 218 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta, joista yksi johti kuolemaan ja 72 loukkaantumiseen. Onnettomuuksien määrä on laskusuunnassa, sillä vuonna 2022 onnettomuuksia tapahtui 253 kappaletta ja vuonna 2021 271 kappaletta. Viime vuoden onnettomuuksista 70 prosenttia tapahtui kaupungin katuverkolla. Onnettomuudet tapahtuivat useimmiten hyvissä olosuhteissa näkyvyyden ollessa hyvä ja tienpinnan kuiva.

– Yleisin onnettomuusluokka oli yksittäisonnettomuus, joita oli 21 prosenttia kaikista onnettomuuksista. Jalankulku-, pyörä- ja mopo-onnettomuuksia oli yhteensä 15 prosenttia kaikista onnettomuuksista, mutta toisaalta 41 prosenttia henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista. Positiivista on, että 15–24-vuotiaiden nuorten määrä henkilövahinkoihin johtaneissa onnettomuuksissa on viime vuosina ollut selvässä laskussa, kertoo liikenneinsinööri Eija Riihimäki Porin kaupungilta.

Vaikka liikenneonnettomuuksien määrä onkin viime vuosina ollut Porin alueella laskusuunnassa, tapahtuu Porissa asukaslukuun suhteutettuna edelleen enemmän onnettomuuksia kuin vertailukaupungeissa. Kun vertailukaupunkeina toimivien Jyväskylän, Kotkan, Kuopion, Lahden, Oulun ja Vaasan suhdelukujen vaihteluväli oli vuonna 2023 147–207 onnettomuutta 100 000 asukasta kohden, oli vastaava suhdeluku Porissa 263 onnettomuutta. Koko Suomen suhdeluku oli 163 onnettomuutta.

Onnettomuudet aiheuttavat inhimillisten kärsimysten lisäksi myös taloudellisia menetyksiä. Noin 15–20 prosenttia onnettomuuskustannuksista kohdistuu kuntien maksettavaksi. Porin alueella tapahtuneet liikenneonnettomuudet maksoivat vuonna 2023 noin 22,8 miljoonaa euroa, josta Porin kaupungille kohdistuvien kustannusten osuus oli noin 4,5 miljoonaa euroa.

Liikenneonnettomuustilastoja seuraamalla toimenpiteitä pystytään kohdentamaan niihin paikkoihin, joissa onnettomuuksia tapahtuu eniten, ja teknisen toimialan investointiohjelmassa onkin vuosittain varattuna erillinen raha liikenneturvallisuustoimenpiteitä varten. Esimerkiksi uuden Pohjois-Porin monitoimitalon koulureitillä suojatieturvallisuutta parannettiin viime vuonna toteuttamalla korotettu liittymäalue Pappilanpuistikon ja Keisarinviitantien liittymään sekä liiketunnistimilla varustettu suojatievalo Pohjoisväylällä Keisarinviitantien liittymän yhteydessä olevalle suojatielle.

– Vapaudenkadun ja Mikonkadun liittymässä turvallisuutta parannettiin siirtämällä suojatie kauemmas liittymäalueelta. Lisäksi Itsenäisyydenkadun suojateille on viime vuosina toteutettu niin sanottuja Zombie-valoja, jotka heijastavat punaista valoa suojatien edessä olevaan kadunpintaan silloin, kun jalankulkijoille ja pyöräilijöille palaa punainen valo, jatkaa Riihimäki.

Lisätietoja Porin kaupungin liikenneturvallisuustilastoista löytyy kaupungin verkkosivuilta.