Liikennemerkki tietyö

Saneeraustyöt vaikuttavat kauppatorin ympäristön liikennejärjestelyihin perjantaina

Kauppatorin laidalla osoitteessa Antinkatu 13 sijaitsevan kiinteistön kattosaneeraustyöt tuovat muutoksia alueen liikennejärjestelyihin perjantaina 31. tammikuuta. Antinkadun molemmat ajokaistat välillä Eteläkauppatori-Gallen-Kallelankatu suljetaan liikenteeltä noin kello 6.30–12 väliseksi ajaksi.

Liikennemerkki tietyö

Antinkadun pohjoiseen johtava ajokaista avataan liikenteelle viimeistään kello 12. Etelään johtava ajokaista pidetään tarvittaessa kiinni vielä iltapäivän puolelle. Eteläkauppatorin ja Antinkadun risteys pysyy töiden aikana normaalisti auki.

Jalankulkijoille osoitettu katettu kulkukäytävä pidetään avoinna mahdollisuuksien mukaan. Tarvittaessa jalankulku ohjataan kadun toiselle puolelle. 

Osa joukkoliikenteestä on alueella poikkeusreiteillä. Kaikkien reittien pysäkit kuitenkin ajetaan, joten matkustajille ei aiheudu merkittävää haittaa. Poikkeuksena on linja 301 Kankaanpäähän, joka lähtee laiturista 11. Kaikki muutokset päivitetään reittioppaaseen, josta voi varmistaa omien bussien reitit, lähtöpysäkit ja aikataulut. Reittiopas löytyy verkkosivulta pori.digitransit.fi ja puhelimen Waltti Mobiili -sovelluksesta.

Kaikkien alueella liikkuvien toivotaan noudattavan erityistä varovaisuutta työmaan läheisyydessä. Työmaasta vastaa Rakennuspalvelu Lindholm Oy.