Keskustelukarhu

Tervetuloa kaupunginjohtajan kyselytunnille – jätä kysymyksesi etukäteen

Mitä sinä haluaisit tietää kaupunginjohtajan työstä tai kaupungin palveluista? Kaupunginjohtaja Lauri Inna vastaa asukkaiden kysymyksiin pääkirjastolla torstaina 23. tammikuuta 2025 kello 17–18.30. Tilaisuutta voi seurata myös etänä suoratoiston välityksellä. Kysymyksiä kaupunginjohtajalle voi jättää etukäteen 15. tammikuuta mennessä.

Keskustelukarhu

Asukkaat voivat jättää kysymyksiä Porin kirjastojen kysymyslaatikoihin 12. tammikuuta asti tai osoitteessa pori.fi/innavastaa 15. tammikuuta asti. Tilaisuudessa pääpaino on ennakkokysymyksillä, joihin vastataan aikataulun sallimissa rajoissa. Myös paikan päällä esitetyille kysymyksille on varattu hieman aikaa.

Tilaisuus näkyy myös Porin kaupungin YouTube-kanavalla suoratoistona.

Kaupungin julkaisemassa Sytyket-lehdessä on ollut virheellisesti väärä päivämäärä ja kellonaika kyselytunnille.

Kyselytunti käynnistää kirjaston demokratiatapahtumien sarjan. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa muun muassa nuorille ja päättäjille suunnattu tilaisuus.