Vakuutusyhtiöltä 100 000 euron lahjoitus maakunnan tulvasuojeluun – ”Tuhojen korjaamisen sijaan on keskityttävä varautumiseen”
LähiTapiola Länsi-Suomen lahjoitus mahdollistaa konkreettisia tulvasuojelun lisätoimenpiteitä Porissa jo vuonna 2025. Vakuutusyhtiön toimitusjohtaja korostaa varautumisen merkitystä ja muistuttaa, että sään ääri-ilmiöiden aiheuttama vakuutuskelvottomuus on jo Suomessakin todellinen uhka.
LähiTapiola Länsi-Suomi lahjoittaa 100 000 euroa Porin tulvasuojeluhankkeeseen. Jo pidempään valmisteilla olleen lahjoituskokonaisuuden tarkoituksena on mahdollistaa kaupungissa tulvasuojelun lisätoimenpiteitä suunniteltua nopeammalla aikataululla.
– Pori on yksi Suomen merkittävimmistä tulvariskialueista. Pahimmassa tulvaskenaariossa vahingot voivat nousta miljardeihin euroihin, ja vaarassa on tuhansia ihmishenkiä. Kaupungin tulvasuojelussa on viime vuosina tehty hienoa työtä, jonka jatkaminen on alueen asukkaiden kannalta välttämätöntä. Haluamme omalta osaltamme edesauttaa tätä, kertoo LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.
– Porissa on tehty jo vuosikymmenien ajan pitkäjänteistä työtä tulvasuojelun edistämiseksi, ja LähiTapiola LänsiSuomen tekemän lahjoituksen merkitys kaupungin varautumistoimenpiteiden toteuttamisessa on huomattava. Lahjoitus on myös hieno osoitus siitä, miten paikallisten toimijoiden yhteistyöllä voidaan löytää konkreettisia keinoja patoturvallisuuden parantamiseksi, kiittelee Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna.
Taustalla huoli sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä – ja varautumisen puutteesta
LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Aakulan mukaan lahjoituksen taustalla on sekä asiakkaiden että yhtiön huoli sään ääri-ilmiöiden lisääntymisestä.
– Ilmastonmuutos on tosiasia, jonka vaikutuksia emme voi perua. Yhteiskunnan, yritysten ja yksilöiden toimenpiteillä voimme kuitenkin pyrkiä hillitsemään muutoksen nopeutta ja ennen kaikkea varautumaan väistämättä aiheutuviin seurauksiin. Yksi lahjoitus ei tilannetta korjaa, mutta toivon sen kiinnittävän huomion yhteen aikamme ja maakuntamme polttavimmista teemoista.
Aakula muistuttaa, että sään ääri-ilmiöihin liittyvien riskien toteutuminen on jo johtanut monessa maassa vakuutuskelvottomuuteen.
– Esimerkiksi Ruotsissa ollaan tilanteessa, jossa rakennuksien vakuuttaminen on tulvariskin vuoksi joillain alueilla mahdotonta. Siksi tuhojen korjaamisen ja korvaamisen sijaan huomio on nyt meilläkin kiinnitettävä siihen, miten vahinkoja voidaan ennakoimalla välttää kokonaan tai pienentää niiden vaikutuksia.
Rajut sääilmiöt ovat viime aikoina koetelleet erityisesti yhtiön toimialuetta. Lyly-myrsky ja sitä pian seuranneet tulvat aiheuttivat LähiTapiola Länsi-Suomen asiakkaille yhteensä lähes 1 600 vahinkoa, joiden yhteenlaskettu korvaussumma noussee yli 6 miljoonaan euroon.
Lahjoitusvarat nopeuttavat varautumistoimenpiteitä Porissa vuonna 2025
LähiTapiola Länsi-Suomen lahjoituksen myötä Porissa päästään nopeuttamaan tulvavahinkojen ennaltaehkäisyyn tähtääviä toimenpiteitä.
Lahjoitusvarojen käyttökohteet ovat määritelleet Porin kaupungin teknisen toimialan tulvasuojelun asiantuntijat. Konkreettiset toimenpiteet päästään aloittamaan vuonna 2025.
– Kuluneen vuoden haastavat tulvatilanteet ovat osoittaneet, että Länsitien vieressä kulkevan Järviojan reunapadot tarvitsevat korjaustoimenpiteitä. Nyt saatavan lahjoituksen avulla patojen peruskorjaustöitä voidaan nopeuttaa ja haastavimmat kohteet saadaan korjattua jo ensi vuonna. Kokonaisuudessaan peruskorjaustyöt pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2026 aikana, kertoo Porin kaupungilla jokitulvaan liittyvästä tulvasuojelusta vastaava suunnitteluinsinööri Taina Koivisto.
Porin tulvasuojeluhanketta pitkään luotsannut Koivisto pitää lahjoitusvaroin toteutettavia toimenpiteitä merkittävinä parannuksina.
– Järviojan reunapatojen korjausten myötä Pohjois-Porin alavimpien alueiden tulvavaaran riski pienenee ja valmiudet ilmastonmuutoksen myötä kasvavien sään ääri-ilmiöiden kohtaamiseen paranevat.