Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Varvourinjuovan ja Kokemäenjoen rautatiesiltojen jalankulku- ja pyöräväylillä käyttökatkoja tällä viikolla

Varvourinjuovan ja Kokemäenjoen rautatiesiltojen jalankulku- ja pyöräväylillä tehdään tällä viikolla aiemmin elokuussa valmistuneeseen perusparannukseen liittyviä viimeistelytöitä. Viimeistelytyöt ajoitetaan ilta-aikaan, ja kevyen liikenteen sillat ovat töiden aikana väliaikaisesti pois käytöstä.

Porin brändikarhu rakennuspuuhissa

Viimeistelytöitä tehdään tiistaista perjantaihin 20.–23. elokuuta kello 17–00 välisenä aikana. Kevyen liikenteen väylät ovat näinä ajankohtina pääsääntöisesti suljettuina. Viimeistelytöistä vastaa Destia Oy. Kaupunki pahoittelee töistä aiheutuvaa haittaa.

Kokemäenjoen rautatiesilta yhdistää Isojoenrannan ja Kalaholman kaupunginosat ja Varvourinjuovansilta Kalaholman ja Väinölän kaupunginosat. Molemmat sillat ovat tärkeitä koulumatka- ja ulkoilureittejä. Elokuun alkupuolella valmistunut perusparannus oli Porin kaupungin ja Väyläviraston yhteishanke, jossa uusittiin jalankulku- ja pyöräväylien kansilankut, kaiteet ja valaistus. Hankkeella parannettiin merkittävästi koulumatkojen turvallisuutta sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita.