värikäs tausta jossa viirejä ja teksti lastenkulttuurin juhlaviikko 13.-19.5.2024

Vauvojen tekoälytyöpajasta julkiseen taiteeseen – tätä kaikkea on Lastenkulttuurin juhlaviikko Porissa

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää juhlistaa valtakunnallista lastenkulttuurin juhlaviikkoa 13.–19. toukokuuta 2024 monipuolisella ohjelmalla. Tänä vuonna ohjelmassa painottuvat vauvat ja nuoret.

värikäs tausta jossa viirejä ja teksti lastenkulttuurin juhlaviikko 13.-19.5.2024

Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton vuosittainen lastenkulttuurin juhlaviikko nostaa esille lastenkulttuuria ympäri Suomen. Porin kaupunki on liiton perustajajäsen ja Kruunupään johtaja Päivi Setälä on ollut liiton ensimmäinen puheenjohtaja.

Kruunupään ohjelma valtakunnallisella juhlaviikolla nostaa esiin pitkäjänteistä perustyötä taiteen, taiteilijoiden ja eri ikäisten lasten kanssa. Kruunupään toiminnassa taide on kaiken lähtökohta. Juhlaviikon yleisötapahtumissa taiteen äärelle pääsee kärrytellen tai itse valokuvaten.

Juhlaviikko tuo esille myös 10-vuotista taiteen neuvola-arkeen sisällyttävää neuvolayhteistyötä ja yli 20-vuotta toiminutta taiteesta sisältönsä ammentavaa Vauvojen värikylpy® -toimintaa. Kruunupäässä taiteen äärellä ollaan aina myös ajassa kiinni ja viikon Värikylpylauantai-työpajan onkin suunniteltu yhteistyössä tekoälyn kanssa.

Lisäksi juhlaviikon aikana on esillä useita Kruunupään näyttelyitä Porissa ja maakunnassa.

Käppärän koulun pihamaalaus
13.5., 14.5. ja 15.5. kello 13–15.
Käppärätie 3, 28120 Pori

Lastenkulttuurin juhlaviikkoa juhlitaan osallistavalla julkisella taiteella. Porilaisen Käppärän koulun pihalle toteutetaan taiteilijan ja koululaisten yhteistyönä osallistavia ja leikittäviä katumaalauksia, joiden inspiraationa toimii koulun läheinen ympäristö ja luonto. Käppärän koulun oppilaiden kanssa työskentelee kuvataiteilija Mikael Korkee lastenkulttuurikeskus Kruunupäästä. Teos on samalla osa Kruunupään tarjoamaa sisältöä Porin kulttuurikasvatussuunnitelmassa.

NOISE – nuorten kokeellinen valokuvakerho
14.5.2024 kello 17–18.30

NOISE on lastenkulttuurikeskus Kruunupään viikoittain kokoontuva yli 12-vuotiaiden nuorten valokuvakerho, jossa etsitään valokuvauksen uusia muotoja, äärirajoja ja monipuolisia tekniikoita. Valokuvauksen maailmaan ohjaa kuvataiteilija Merilii Simonen. Juhlaviikolla kerhossa käydään näyttelyopastuksella valokuva-aiheisessa Englund-näyttelyssä Satakunnan Museossa! Ilmoittautuminen viimeistään kerhopäivän aamuna WhatsApp-viestillä numeroon 044 701 3888. Kerho on maksuton.

Pihlavan 6 kk -ryhmäneuvola vauvaperheille
14.5.2024. kello 13–14
Pihlavan neuvola, Pori

Pihlavan alueen vauvaperheet pääsevät nauttimaan Vauvojen värikylpy® -työpajasta ryhmäneuvolan yhteydessä Pihlavan neuvolassa. Ryhmäneuvolassa keskustellaan puolivuotiaiden vauvojen ajankohtaisista asioista ja kehityksestä sekä nautitaan yhteisestä taide-elämyksestä. Ryhmäneuvola järjestetään yhteistyössä Lounatuulen perhepalveluiden neuvolapalveluiden ja lastenkulttuurikeskus Kruunupää Kultane®-neuvolan yhteistyönä.

Toisen roska on toisen taide -teoskatselmus
15.5.2024 kello 12–13.30
Porin ja ympäryskuntien yläkoululaiset kutsuttiin kuvataidehaasteeseen, jossa tehdään muotokuvia poikkeuksellisista malleista. Parrasvaloihin pääsevät nimittäin roskat! Juhlaviikolla lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä kokoontuu kuvataidehaasteen työryhmä yhteisen teoskatselmuksen äärelle. Teoksista koostetaan näyttely, josta pääsee nauttimaan Porin pääkirjastossa 28.5.–15.6.2024. Näyttelyn teema saa jatkoa myös syksyllä Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanjassa, johon suunnitellaan teosten pohjalta roskaamista ehkäisevä kaivonkansitarra. Yhteistyössä Porin kaupunki, lastenkulttuurikeskus Kruunupää ja kunnallinen jätehuoltoyhtiö Keräämö.

Itä-Porin 6 kk -ryhmäneuvola vauvaperheille
16.5.2024. kello 13–14
Kultane-neuvola, Herralahdenraitti, Pori

Itä-Porin alueen vauvaperheet pääsevät nauttimaan Vauvojen värikylpy® -työpajasta ryhmäneuvolan yhteydessä Kultane(R)-neuvolassa. Ryhmäneuvolassa keskustellaan puolivuotiaiden vauvojen ajankohtaisista asioista ja kehityksestä sekä nautitaan yhteisestä taide-elämyksestä. Ryhmäneuvola järjestetään yhteistyössä Lounatuulen perhepalveluiden neuvolapalveluiden ja lastenkulttuurikeskus Kruunupää Kultane®-neuvolan yhteistyönä.

Taidekärryttely
17.5. kello 10.30–11.30
Kaupunkitila, Pori

Taidekärryttely vielä perheet eri ikäisten lastensa kanssa julkisen taiteen pariin moniaistisesti katsoen, keskustellen, koskettaen, aistien, vertaillen, rakentaen ja leikitellen. Mukaan kärryttelyyn voi osallistua rattailla, kävellen, pyörätuolilla, potkupyörällä tai vaikka polkupyörällä. Taidekärryttelyä ohjaavat lastenkulttuurikeskus Kruunupään kuvataiteilija Annina Jansson ja tanssija Petronella Lukka. Kierros alkaa Cygnaeuksen puiston Äestäjä-veistoksen luota Tasavallankadun tuntumassa ja päättyy Kruunupään galleriaan Porilaistenkadulle. Tiedustelut: petronella.lukka@pori.fi / 0505487183.

Perhospuiston Perhosbaari
17.5.–30.9.2024 ympäri vuorokauden
Joukahaisenpuisto, Pori

Viime kesänä ensimmäisen kerran toteutettu Perhosbaari-teos palaa jälleen paikalleen Perhospuistoon Porin Joukahaisenpuiston leikkipuiston viereen. Väinölän koulun 5.-luokkalaisten ja Kruunupään kuvataiteilija Mikael Korkeen toteuttamat perhosia ravinnolla houkuttavat veistokset kutsuvat tutustumaan lähiluontoon ja havainnoimaan perhosia. Veistokset ovat osa Kasvava maalaus -taidepuistoaluetta, jonka tarkoituksena on osallistaa lähiseudun asukkaita hoitamaan yhteisönsä perhosia. Kruunupään kanssa yhteistyössä ovat Porin puistotoimi ja Kasvava maalaus -taidepuistoalue. Puiston kesätapahtumista voi tiedustella suoraan taiteilijalta: mikael.korkee@gmail.com

Kruunuklubi
17.5. kello 16.30–18
Kruunupää, Porilaistenkatu, Pori

Kruunuklubi on nuorten kuvataideryhmä yli 12-vuotiaille. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa perjantaisin Kruunupäässä. Tänä keväänä Kruunuklubin nuoret ovat keskittyneet oman näyttelyn toteuttamiseen. Avaruudellinen kierrätysmateriaalinäyttely saapuu Kruunupään galleriaan kesäksi 2024. Ryhmässä on mukana tällä hetkellä 13 nuorta. Juhlaviikolla voivat myös uudet nuoret tulla tutustumaan Kruunuklubin avaruudelliseen menoon. Ryhmän mentorina toimii tanssija, taideopiskelija Petronella Lukka.

NOISE Museoiden yössä
lauantaina 18.5.2024 kello 16–19
Satakunnan Museo, Hallituskatu 11, Pori

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää on mukana Museoiden yössä kansainvälisenä museopäivänä 18.5.2024, jolloin museoihin on vapaa pääsy. Kello 16–19 erilaiset valokuvauksen toimijat ja harrastajat esittelevät toimintaansa Satakunnan Museossa, jossa on esillä yli vuosisadan takaista kuvamateriaalia Porista ja porilaisista. Kruunupään NOISE-valokuvakerhon pisteellä pääset kuulemaan kokeellisesta valokuvauksesta ja kokeilemaan itsekin makrovalokuvausta!

Värikylpylauantai
18.5.2024
11.30–12.15 | 4–23 kk
13.30–14.45 | 2–5-vuotiaat
Kruunupää, Porilaistenkatu, Pori

Juhlaviikon Värikylpylauantain teemana on tekoäly. Työpajassa tekniikka ja digitaalinen ympäristö kohdataan vuorovaikutuksellisena aistikokemuksena. Työpajan sisällön on suunnitellut tekoäly ChatGPT. Luomaansa työpajaa ChatGPT kuvailee: ”Turvallinen, innostava ja mielenkiintoinen ympäristö vauvoille ja heidän vanhemmilleen, jossa he voivat nauttia taiteesta ja vuorovaikutuksesta yhdessä. Se kannustaa lapsianne ilmaisemaan itseään visuaalisesti ja tutkimaan maailmaa uusin silmin.”

Vauvojen värikylpy® on kuvataidetoiminnan muoto, jossa vauvat vanhempineen työpajaan osallistuen tuottavat visuaalista ilmaisua erilaisia materiaaleja sekä väri- ja maalausaineita tunnustelemalla ja käyttämällä. Lastenkulttuurikeskus Kruunupää järjestää Värikylpylauantai-työpajoja 4 kuukauden ikäisistä 5-vuotiaille lapsille perheineen. Yksittäiset työpajat mahdollistavat Vauvojen värikylpy® -toimintaan tutustumisen matkailijoille, vierailijoille ja seutukuntalaisille.

Kruunupään näyttelyt juhlaviikolla

Kruunupään galleriassa on esillä Vauvojen värikylpy(R) -työpajatoimintaan liittyvä Trööt! sanoi norsu -näyttely ja kuvanveistäjä Veijo Setälän Matkamuisto-näyttely, missä pehmorotta Rotta seikkailee kuuluisan tutkimusmatkaaja von Humboldtin jalanjäljissä. Esillä on myös lyhyt videoteos vuoden 2023 Perhospuistosta. Kruunupään galleria on avoinna ti-to kello 12–14. Sisään Porilaistenkadulle pääsee ovikelloa soittamalla.

Itä-Porin palvelukeskuksessa on Kruunupään ylläpitämä pieni galleria ja siellä on esillä tällä hetkellä nuorten valokuvakerho Noisen valokuvia. Näyttelytila on avoinna ma-pe kello 8–16. Karvian kirjastossa on esillä Mitalit-näyttely, jota pääsee omatoimisesti kirjastokortilla katsomaan arkisin kello 7–21 ja myös normaaleina kirjaston aukioloaikoina. Näyttely esittelee valokuvin päiväkoti-ikäisten valamia ja patinoimia mitaleita heille tärkeistä ja mitalin arvoisista asioita.