Lapset heiluttelevat värikkäitä huiveja sisätilassa.

Kruunupään TaideSortimentti levittää taiteen ympäriinsä

TaideSortimentin harrastetunteja tarjotaan jälleen Porin alueen koululaisille OKM:n tuella. Maksuttomilla tunneilla pääsee harrastamaan monipuolisesti eri taiteenlajeja.

Lapset heiluttelevat värikkäitä huiveja sisätilassa.

TaideSortimentin ajatuksena on luoda tasa-arvoisia edellytyksiä osallistua taiteen ja kulttuurin harrastamiseen. Lastenkulttuurikeskus Kruunupään koululaisille suunnatun hankkeen kautta pääsee harrastamaan mm. valokuvausta, sirkusta tai tekemään itse taidekoruja, animaatioita, varjoteatteria. Lasten teoksista tuotetaan näyttelyitä ja koululaisille suunnattuja tapahtumiakin järjestetään pitkin vuotta.

Viides toimintavuosi

”Nuo on pitäneet tätä taideryhmää monta vuotta, mut sitte niillä ei ollut rahaa tulla tänne. Nyt ne on tulleet takaisin.” -oppilas

Käynnissä on parhaillaan viiden toimintavuosi lastenkulttuurikeskus Kruunupään koulujen harrastustoimintahankkeissa. Valtakunnallisella tasolla TaideSortimentti on saanut huomiota erityistä tukea tarvitsevien osallistujien osallistumisen edellytyksiin panostavana hankkeena.

– Muotoilemme ryhmiemme toiminnan osallistujien ehdoilla. Olemme perustaneet tarvittaessa rinnakkaisryhmiä, jotta pystymme panostamaan pienryhmätoimintaan. Lisäksi meillä on valmius tukiohjaajien käyttöön kulloisenkin tarpeen mukaan. Kunkin ryhmän kohdalla erityistarve puntaroidaan erikseen. Tällä saralla olemme kaiketi valveutuneita tai ainakin hoitaneet hommamme hyvin – muualta Suomesta tulevia hankkeita on rahoittajan suunnalta ohjattu kääntymään puoleemme kun tarvitaan asiantuntemusta, apua ja neuvoja erityisryhmien tavoittamiseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo ohjaavana yhteisötaiteilijana ja hankkeen suunnittelija-koordinaattorina toimiva KatriTella.

Lähiharrastaminen on ekologista

Koronan tuomien erityishaasteista huolimatta hanke on tavoittanut parhaimmillaan 400 kävijää viikossa. Osa toiminnasta on siirtynyt verkkoon, mutta edelleen pääpainona on harrastamisen järjestäminen oppilaiden lähikouluilla. Tämä tuo helpotusta perheiden arkeen, kun vältytään kuljettamasta lasta pitkiä matkoja kodin ja harrastepaikan välillä.

– Poikkeuksellinen aika on johdattanut meidät myös uusille poluille – tänä lukuvuonna siintää suunnitelmissa ainakin koululaisille suunnattua etäfestaritoimintaa Pori Film Festivalin kanssa, valokuvauksen perusteet meetissä ja muita kokeellisia vaihtoehtoja kouluikäisen kävijäkunnan tavoittamiseksi taiteen ja kulttuurin äärelle – vaikka oltaisiin sitten eristyksissä kotona, kertoo Katri Tella tyytyväisenä.

Osallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja taiteilijoiden työn tukemista

Monet oppilaat hakeutuvat harrastetuntien pariin vuosi toisensa jälkeen. 

– Yksikin tuttu kasvo on mukana jo neljättä vuotta omassa ryhmässäni. Neljän vuoden kokemus taideharrastuksen parissa on varmasti merkittävä osa tämänkin osallistujan lapsuutta. Ryhmiin osallistuvien lasten ja nuorten kautta näkee osallisuustyön merkityksen ruohonjuuritasolta, KatriTella pohtii.

Osallisuuden tukemisen lisäksi TaideSortimentti tarjoaa työskentelymahdollisuuksia alueen taiteilijoille ja tukee yhdistyksiä ja tapahtumatuottajia tilaamalla heiltä koululaisille tarjottavia sisältöjä.

– Erityisesti nyt kun Korona on vienyt taiteilijoilta työtilaisuuksia, on hankkeemme jatkuminen ilouutinen monelle ohjaavalle taiteilijalle. Joitakin uusia kokeellisia ideoita voisi olla mahdollista toteuttaa tämänkin toimintakauden puitteissa. Minuun voi olla yhteydessä, mikäli taiteilijoilla tulee mieleen uusia avauksia harrastekontekstissa toteutettavaksi, vinkkaa lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä työskentelevä Katri Tella.


Lapset heiluttelevat värikkäitä huiveja sisätilassa.