Historiaa neljällä vuosikymmenellä

Mitä aineita opetat?

Historiaa ja yhteiskuntaoppia, aiemmin myös maantiedettä ja biologiaa, tosin yli kymmenen vuotta sitten.

Kuinka kauan olet opettanut?

Noin 30 vuotta Porissa, mutta myös muualla muutamia vuosia.

Oletko opettanut muissakin kouluissa?

Olen opettanut pari vuotta Loimaalla ja sitä ennen lyhyempiä sijaisuuksia Porissa ja Turussa. Lopulta sain vuonna 1994 vakinaisen viran oman vanhan kouluni Porin suomalaisen yhteislyseon lehtorina ja vuosituhannen vaihteen jälkeen siirryin yläkoulusta pelkästään lukioon.

Mikä on ollut haastavinta/mukavinta opettajan työssä?

Opetukseni on aina varmaan ollut aika opettajajohtoista eli keskustellaan paljon, eikä ole niin paljon kirjallisia töitä, saati seurattu ankarasti oppikirjaa. Mukavinta tässä tavassa on sen luoma vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa. Nykyisin luokattoman lukion suuret ryhmäkoot tuovat mukanaan omia haasteita. Opettaja ei opi tuntemaan opiskelijoita, eivätkä opiskelijatkaan tunne toisiaan. Pienemmässä lukiossa kaikki tunsivat toisensa ja vuorovaikutus opiskelijoidenkin kanssa oli luontevampaa. Varmaan nykyisin se johtuu myös iästäni, ehkä opiskelijat pitävät näin vanhaa opettajaa hieman outona ja vaikeasti lähestyttävänä.

Miten koulunkäynti on muuttunut työurasi aikana?

Huomattavin muutos on tapahtunut oppimisympäristössä, kun oppikirjat, vihot ja liitutaulut ovat vaihtuneet tietokoneisiin ja sähköisiin tauluihin. Aikaisemmin opetusta oli mahdollisuus elävöittää ainoastaan kuvatauluin ja diaesityksin sekä tietysti piirtoheittimen avulla. Historian luokka oli myös varustettu isoilla karttatauluilla, joiden avulla havainnollistettiin historian tapahtumia.

Opetusmateriaalien sähköistyminen on sittemmin mahdollistanut opetuksen elävöittämisen aivan uudella tavalla. Tämä luokka E23 on ollut pitkään luokkani ja muistan hyvin, miten yritin elävöittää Turun paloa piirtämällä väriliiduilla liitutaululle palavia taloja liekkien riehuessa. Oppilaat piirsivät kuvia vihkoihin, ja yritin aina kun oli mahdollista, havainnollistaa historian tapahtumia kuvin. Tosin koulun siivoojat eivät tykänneet, kun väriliidut sotkivat ja olivat siksi hankalia siivota. Pienemmissä opetusryhmissä syntyi turvallinen keskusteluympäristö, mikä helpotti opetusta, jonkinlainen tarinankertoja kun olen.

Toisaalta moni asia on säilynyt ennallaan. Jo 1990-luvulla opetus ulottui luokkahuoneiden ja koulun ulkopuolelle. Koulullamme on aina ollut hyvä yhteistyö esimerkiksi Satakunnan museon kanssa. 2000 luvun myötä yhteistyötä on harjoitettu myös esimerkiksi yliopistokeskuksen kanssa. Myös yritysvierailuja tehtiin, mutta nykyisessä luokattomassa lukiossa niitäkin on vaikeampi järjestää. Kansainvälisyys on aina ollut osa lukio-opiskelua. Lehtori Arja Laulainen aloitti yhteistyön Italialaisen Ferraran lukion kanssa. Minulla oli suuri ilo päästä myöhemmin mukaan tähän ystävyyskoulutoimintaan. Matkat Italiaan Arjan kanssa olivat aina hauskoja ja mieleenpainuvia ja tiedän, että myös opiskelijat arvostivat niitä. Italialaiset vierailivat vastavuoroisesti myös täällä Porissa. On hienoa nähdä, miten EU-jäsenyyden myötä kansainvälisyydestä on tullut luonteva osa koulujen toimintakulttuuria.

Myös oppiaineiden välinen yhteistyö on tärkeää ja sitä saisi lukiossa olla varmaan vieläkin enemmän. Opiskelijoiden on tärkeä ymmärtää, että samaa asiaa tai ilmiötä voi lähestyä monen eri oppiaineen näkökulmasta. Erityisen hyviä muistoja itselläni on ollut yhteistyöstä äidinkielen lehtori Tytti Savolaisen kanssa. Järjestimme yhdessä Satakunnan museon ja Porin Yliopistokeskuksen kanssa ”Varjojen aika” kurssia, jossa tutustuttiin talvi-ja jatkosodan tapahtumiin Porissa. Lukiolaiset pääsivät osallistumaan myös Porin lentokentällä suoritettaviin konfliktiarkeologisiin kaivauksiin. Kurssilla tutustuttiin monitieteellisin menetelmin talvi- ja jatkosodan aikaan Porissa, erityisesti saksalaisten sotilaiden jättämien jäänteiden kautta. Museossa opiskelijat tutustuivat historian tutkijan työhön museon ammattilaisten ohjauksessa ja osallistumalla Porin yliopistokeskuksen luennoille. Lopulta kaivauksilla löytyneistä ”aarteista” tehtiin näyttely Porin museoon. Oppiaineiden rajat ylittävä yhteistyö on hienoa, ja toivon sen jatkuvan.

Minkälaiset opiskelutavat ovat mielestäsi parhaita?

Historiaa ja yhteiskuntaoppia ei opita ainoastaan kirjoista pänttäämällä, eli opetus pitää viedä myös luokan ulkopuolelle, esimerkkinä museon kokoelmat ja paikallishistoriaan tutustuminen, vaikka retkeillen. Avoimesti silti myönnän, että opetustapani on varmaan liiankin opettajajohtoinen. Pelisäännöt pitäisi olla kännyköiden ja tietokoneiden käytön suhteen, koska opiskelija ei pysty omaksumaan kuulemaansa tietoa selaamalla samanaikaisesti nettiä. Tämä ei aja opiskelijoiden etua. Hartaasti toivon, että kännykät kielletään oppitunneilla ja myös tietokoneen käyttöä rajoitetaan. Opetusteknologiasta on myös tullut monelle opiskelijalle valitettavasti ”isäntä – ei renki”.

Onko, ja jos on, miten opettajan ja opiskelijan välinen suhde on
muuttunut urasi aikana?

Pienemmissä ryhmissä tunsin oppilaat henkilökohtaisemmin. Vuorovaikutus on tärkeää ja vaikka tyylini on ollutkin aina opettajajohtoinen, niin silti ilmapiiri on ollut toivottavasti luonteva ja rohkaiseva vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Usein luullaan opettajalla olevan “auktoriteettimuuri”, mutta ainakin olen halunnut edistää luontevaa vuorovaikutusta opetuksessa. Ennen tilanne oli keskusteluilmapiirin suhteen välittömämpi, mutta ei siitä voi nykyajan lukiolaisia syyttää. Suuret ryhmäkoot ja luokkatovereiden vaihtuminen oppitunnilla vaikeuttaa vuorovaikutusta ja ainoaksi työtavaksi jää käytännössä opettajajohtoisuus. Tällöin on turha odottaa kovin innovatiivisia, uusia pedagogisia työtapoja. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että koulun omat perinteet kantaisivat koko kouluyhteisöä. Jotenkin nämä arvot eivät ole enää niin voimissaan, mikä aiheuttaa huomaamattaan yhteisöllisyyden ja voimavarojen menetystä. Tämä korostuu erityisesti luokattomassa lukiossa, jossa ei ole vanhan ajan kantavaa luokkayhteisöä.

Jos et olisi opettaja, mille alalle olisit mennyt?

Ainoa ammatti, mitä mietin vakavasti, oli tutkijanura. Yliopistossa menestyin hyvin, ja minua jonkin verran kannustettiinkin tutkijan uralle. Perheen myötä opettajan työ tuntui kuitenkin turvallisemmalta ja uskon, että lopulta tein oikean valinnan. Opettajan ura houkutteli, koska siinä on säännöllinen palkka ja pääsinkin nopeasti opettajuuteen kiinni sijaisuuksien ansiosta. Kyllä se myös niin on, että jos yliopistoon lähtee historiaa tai yhteiskuntaoppia lukemaan, niin useimmiten se opettajan ura on ammatti, johon päädytään.

Onko sinulla suunnitelmia eläkkeelle?

Rakkaisiin harrastuksiini kuuluvat kaikenlainen liikunta, erityisesti tennis ja muut mailapelit. Tennistä olen harrastanut yli 50 vuotta ja ystävyysverkosto on muotoutunut vahvaksi. Liikuntaharrastukset ovat toki tärkeitä jatkossakin jo senkin takia, että ne pitävät yllä toimintakykyä ja hidastavat vanhenemista.

Olen myös innokas retkeilijä ja muutenkin kaikenlainen luonnon seuraaminen on aina ollut minulle tärkeää. Luontoharrastuksiin liittyy myös niin kasvien, kuin lintujen seuraaminen. Eläkkeelle siirtymisen myötä voin vihdoin toteuttaa monivuotisen haaveeni vähän pidemmästä syksyisestä erävaelluksesta Lapissa. Toisaalta olen päässyt usein syksyisin mukaan liikunnanopettajien järjestämille Lapin vaelluksille, vähän niin kuin apuopettajan roolissa. Ehkä vaelluskokemuksestani on noilla reissuilla ollut jotakin hyötyäkin. Hienoa, että liikunnanopettaja Anne Varis vielä jaksaa niitä järjestää. Tiedän, että luontovaelluksesta on Annen vaelluskurssin ansiosta tullut monelle lukiolaiselle rakas harrastus.

Olen myös aina viihtynyt vesillä. Viime vuosina olen päässyt purjehtimaan koulumme äidinkielen opettaja Tytti Savolaisen ja hänen miehensä Pasin kanssa. Toivottavasti pääsen mukaan myös tulevina kesinä. Erään toisen ystäväni kanssa olemme yhdistäneet myös veneilyn ja pyöräilyn Turun saaristossa. Toivottavasti sekin kesäinen perinne jatkuu myös tulevina eläkevuosina. Eläkkeellä voisi olla aikaa myös historian harrastamiseen. Haluaisin tehdä pienimuotoista historian tutkimusta minulle jo opiskeluajoista lähtien rakkaasta aihepiiristä, joka liittyy 1800-luvun Suomen taloushistoriaan.

Haastattelijana Linnea Azzola