Ensimmäistä kertaa klassista livenä – Veli-Matti tahtoi nähdä Lepakon, joka oli oman isoäidin suosikki

– Silloin tällöin kuuntelen ”klasarihittejä” kotona, aloittaa Veli-Matti Lahdenniemi, joka ei muistojensa mukaan ole käynyt kuuntelemassa klassista musiikkia edes kouluaikana. Sataoopperan ja Pori Sinfoniettan Lepakko-operetti on ensimmäinen kerta, kun Lahdenniemi kuulee klassista musiikkia paikan päällä.

Lahdenniemi on harkinnut klassista konserttikokemusta jo pidempään ja osaa nimetä yhdeksi lempiteoksekseen hänelle X-Men-elokuvasta tutun Beethovenin 7. sinfonian.

– Jostain syystä kynnys lähteä konserttiin on kuitenkin ollut korkea. Mutta minulle se on korkea myös populaarimman musiikin kanssa. Esitykset ovat mielestäni vähän kuin Kinder-munia: ei voi tietää, mitä saa – onko se haluttu kilpikonna vai huono palapeli, hän pohtii.

Konserttisaliin sai lopulta saapumaan jo edesmennyt isoäiti.

– Mummu aina puhui Straussin Lepakosta ja että se oli hänen suosikkinsa. Siksi tahdon tämän nähdä. Hänellä oli teos nauhoitetulla VHS-kasetilla, mutta en kyllä tiedä, kuinka paljon mummu sitä katsoi.

Lahdenniemi osaa sanoa operetista ennen esitystä oikeastaan vain sen, että kyseessä on komedia.

– Ja luulen, että juuri siitä syystä mummu piti Lepakosta. Hän oli aika valikoiva oopperoiden suhteen, mutta piti kevyestä ja kauniista musiikista. Toivon, että minäkin viihdyn ja pidän musiikista. En ole kuunnellut teosta ennakkoon, sillä haluan kokea yllätyksen.

Seuraavassa on operettiensikertalaisen mietteitä sekä väliajalla että esityksen jälkeen.
 

VÄLIAJALLA: ”Olen nauranut ääneen, mikä on aina hyvä juttu. Kun en oikein osannut odottaa mitään, tämä on ollut positiivinen hömppäyllätys. On myönnettävä, että tavallaan ehkä kuitenkin odotin jotakin vähän jäykempää. Ymmärrän kyllä, miksi mummu piti tästä. Tekstitys vähän hämää: en oikein tiedä, kumpaa pitäisi tehdä – katsoa lavashowta vai lukea tekstitystä.”

ESITYKSEN JÄLKEEN: ”Tämä oli ehkä vähän hassu ennakkoajatus, mutta en ajatellut, että laulajat osaavat laulaa noin hyvin. Pidin operetin ”hömppyydestä” ja osaavista laulajista – Rosalinde-rouva oli suosikki. Se, että teos oli tuotu nykypäivään, tuntui vähän irralliselta, kun laulutekstejä ei oltu kuitenkaan muutettu. Tämä oli siinä mielessä ”huono” ensimmäiseksi klassisen musiikin konsertiksi, että koska orkesteria ei näkynyt lavalla, niin ei tavallaan tajunnut, että oikea orkesteri oli koko ajan paikalla. Orkesteri soitti niin hyvin, että musiikin olisi voinut ajatella tulevan myös levyltä. Voisin tulla konserttiin myös uudestaan.”