Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva Mladen Tarbuk: "Promenadisali on tämän kokoluokan saleista akustiikaltaan yksi Euroopan parhaista"
Pori Sinfonietta esittää torstaina 7.3. Kansallisromantikot-konsertin, jonka kapellimestarina toimii Mladen Tarbuk. Konsertissa kuullaan mm. ensimmäistä kertaa Suomessa Tarbukin palkittu Twist-teos, joka ottaa kantaa ilmastonmuutokseen. Konsertin solistina on viulisti Anton Chausovskii, joka soittaa LähiTapiolan omistamaa Vuillaume-arvoviulua.
– Koko ihmiskuntaa koskettavan muutoksen tai käännöksen hetki on nyt, kapellimestari Mladen Tarbuk sanoo. Hän kuvailee ilmastonmuutokseen kantaa ottavaa Twist-sävellystään, joka kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa Pori Sinfoniettan Kansallisromantikot-konsertissa torstaina. Vuonna 2015 valmistunutta sävellystä on inspiroinut myös T. S. Eliotin runo Tuhkakeskiviikko.
– Joko menemme hyvään tai huonoon suuntaan. Kukaan ei vielä tiedä, mitä seuraava 20 vuotta tuo tullessaan, hän miettii.
Tarbuk vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa. Hän on menestynyt urallaan niin kapellimestarina, kirjailijana, opettajana, musiikin tuottajana kuin säveltäjänäkin. Porissa kuultava teos Twist voitti vuonna 2016 Papandopulo-palkinnon. Tarbuk on pitkän uransa aikana muun muassa rikastuttanut Kroatian musiikkielämää: hän on johtanut oopperatuotantoja, opettanut Zagrebin musiikkiakatemiassa, levyttänyt satoja kappaleita Kroatian radiotelevevision sinfoniaorkesterin kanssa ja sovittanut, uusinut, editoinut, esittänyt ja äänittänyt tuhansia sivuja kroatialaista musiikkia vanhasta nykysävellyksiin sekä auttanut nostamaan Kroatian armeijan puhallinorkesterin uudelle tasolle.
Kansallisomantikot-konsertin ohjelmassa on Tarbukin Twistin lisäksi toinen kroatialainen sävellys, joka niin ikään esitetään Suomessa ensimmäistä kertaa. Blagoje Bersan Idyll on kunnianosoitus Bersan ja tämän vaimon koko elämän vaikeudet kestäneelle avioliitolle.
Tarbuk tietää kertoa, että Bersa ja maanmiehemme Sibelius, jolta kuullaan konsertissa teos Belsazarin pidot, ovat aikoinaan opiskelleet Wienissä samalla mestarikurssilla.
– On mielenkiintoista pohtia, mitä samankaltaisuuksia teoksista voi löytää. Onko sama opettaja vaikuttanut jotenkin?
Konserttiohjelmaan on kerätty teoksia muiltakin kansallisromantikoilta. Pori Sinfonietta soittaa Edward Griegin ensimmäisen Peer Gynt -sarjan kolme ensimmäistä osaa sekä Pjotr Tshaikovskin Viulukonserton. Konsertin solistina vierailee Pori Sinfoniettassa vuosina 2012–2013 työskennellyt nykyinen Tampere filharmonian konserttimestari, venäläissyntyinen Anton Chausovskii.
– Tshaikovskin viulukonsertto on hyvä esimerkki siitä, miten Tshaikovski oli juuri orkesterisäveltäjä. Tätä teosta ei ole sävelletty pelkästään viulua ajatellen, vaan ihan koko orkesteria. Orkesterin solistia tukeva rooli on merkittävä. Sibelius muuten rakasti Tshaikovskin musiikkia, Chausovskii vielä kertoo viitaten Kansallisromantikot-konsertin teosten keskinäiseen vuoropuheluun.
Chausovskii soittaa Porissa LähiTapiolan omistamaa Vuillaume-arvoviulua, joka luovutettiin viime marraskuussa Tampere filharmonian konserttimestareiden käyttöön. Vuillaume-viulu on 1800-luvun Euroopassa arvostetuimpiin kuuluneen ranskalaisen soitinrakentajan Jean-Baptiste Vuillaumen (1798–1875) rakentama soitin vuodelta 1873. Se on kopio italialaisen Antonio Stradivarin vuonna 1716 rakentamasta Messias-viulusta.
– Tämä on upea viulu. Se on kuin tietokone, joka korjaa automaattisesti soittajan virheitä. Nyt minun ei tarvitse harjoitella niin paljon, Chausovskii vitsailee.
Chausovskii kehuu vanhan työsalinsa akustiikkaa ja kuvailee, miten erityislaatuisen hienosti Vuillaume-viulun sointi kantaa salin takaseinästä takaisin hänen korviinsa niin, että oman soittonsa kuulee todella yksityiskohtaisesti.
– Minulle tulee se tunne, että juuri tässä hetkessä on jotain erityistä. Oma viuluni on hyvä soitin, mutta en sitä soittaessa pysty miettimään, minkälaista äänen väriä haluan luoda. Sen kanssa ratkon ongelmia. Tämä Vuillaume-viulu ratkoo ne ongelmat itse, ja pystyn keskittymään sointiin, hän vielä kuvailee.
Myös Tarbuk ryhtyy kehumaan Porin Promenadisalia.
– Sali on tämän kokoluokan saleista akustiikaltaan yksi Euroopan parhaista, voisin väittää.
Kansallisromantikot
To 7.3. klo 19 Promenadisali
Mladen Tarbuk, kapellimestari
Anton Chausovskii, viulu
Mladen Tarbuk: Twist
Pjotr Tshaikovski: Viulukonsertto D-duuri op. 35
Edward Grieg: Peer Gynt -sarja nro 1
Blagoje Bersa: Idyll
Jean Sibelius: Belsazarin pidot
Liput: Ticketmaster 25 € / 20 € / 7,50 €
Avoin kenraaliharjoitus torstaina 7.3. klo 11, Promenadisali.