Etelärantaan syntyy kesän superviikoksi uusi SuomiAreena-ranta
SuomiAreena laajenee ensi kesänä Etelärantaan. Alueen uusi nimi on tapahtuman ajan SuomiAreena-ranta.
– Tuomme palan SuomiAreenaa Porin Etelärantaan. Paikka on huippuhieno ja meillä on sen varalle mielenkiintoisia suunnitelmia. Alueen käytöstä on neuvoteltu Pori Jazzin kanssa jo syksystä asti, kertoo SuomiAreenan vastaava tuottaja, Mediahubin sisältöjohtaja Mari Haavisto.
Parina edellisenä vuotena toteutettu Yllätyslava rakennetaan ensi kesänä SuomiAreena-rantaan ja se on koko alueen sykkivä sydän. Torilta ja kävelykadulta tuttua Kansalaistoria eri toimijoineen laajennetaan tänä vuonna myös rantaan. Esimerkiksi pääyhteistyökumppani Puolustusvoimat rakentaa näyttävän kokonaisuuden SuomiAreena-rantaan.
Alue rakennetaan niin, että se palvelee mahdollisimman hyvin rannan paikallisia yrittäjiä. Rannassa pääsee nauttimaan muun muassa jokilaivojen tunnelmasta.
– Juuri uusittu upea Etelärannan alue Keski-Porin kirkon päädyssä täyttyy kesän superviikolla SuomiAreenan ohjelmasta. Tulemme käyttämään Yrjönkadun ja Antinkadun välistä aluetta kokonaisuudessaan. Suunnitelmat etenevät hyvin. Tällä hetkellä pohdimme millainen lava ja yleisöalue palvelisi parhaiten rannan muuta palvelutarjontaa, kertoo SuomiAreenan tuottaja Tiina Lehtonen Porin kaupungilta.
Suuren suosion saaneet SuomiAreenan avajaisbileet järjestetään varmuudella tapahtumaviikon maanantaina 16.7. SuomiAreena-rannassa. Haavisto lupaa, että lavan ohjelma on houkuttelevaa koko viikon.
– SuomiAreena-rannassa nähdään viime vuosien Aika-lavan ja Laiv@lavan tapaan mielenkiintoista ja osallistavaa ohjelmaa koko tapahtuman ajan. Lavan ottaa haltuun tapahtuman jokaisena päivänä eri toimija. Lisäksi kävijät pääsevät jälleen näkemään ja kokemaan jotakin viime vuosista poikkeavaa, iloitsee Haavisto.
Uuden SuomiAreena-rannan ohjelma ja toimijat julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin keväällä.