Pysäköintitalo

Eurooppakorttelin pysäköintitalon pysäköintimuutokset teknisen lautakunnan käsittelyyn

Teknisellä toimialalla on valmisteltu syksyn aikana Mikonkadun ja Itsenäisyydenkadun välissä sijaitsevan Eurooppakorttelin pysäköintitalon liikennesuunnitelmamuutosta. Muutoksessa esitetään, että pysäköintitalossa sijaitsevien kaupungin hallinnoimien pysäköintipaikkojen maksullisuus poistuu ja alueelle asetetaan kuuden tunnin aikarajoitus. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan tiistaina 29. marraskuuta.

Pysäköintitalo

Nyt esitettävä liikennesuunnitelmamuutos koskee kaupunginvaltuustolle huhtikuussa 2022 tehtyä aloitetta Eurooppakorttelin pysäköintitalon pysäköintipaikkojen varaamisesta Porin lukion opiskelijoiden käyttöön. Kaupunginvaltuusto pyysi aloitteeseen teknisen lautakunnan ja sivistyslautakunnan lausunnot.

Tekninen lautakunta totesi syyskuussa 2022 antamassaan lausunnossa, että pysäköintitalon käyttöaste on ollut viime vuosina alhainen, vaihdellen 13 ja 19 prosentin välillä. Tekninen toimiala näki, että maksullisuuden poisto ja kuuden tunnin aikarajoituksen asettaminen olisi kannatettavaa alueen pysäköintiongelmien helpottamiseksi.

Tekninen toimiala totesi kuitenkin myös, ettei kaupungin hallinnoimilla yleisillä pysäköintialueilla nimikoida pysäköintipaikkoja rajatuille käyttäjäryhmille, vaan pysäköintipaikkojen tulee jatkossakin olla kaikkien käytettävissä.

Pysäköintitalossa on 97 kaupungin hallinnoimaa pysäköintipaikkaa. Tällä hetkellä pysäköinti on maksullista 3. vyöhykkeen hinnalla. Pääasiassa pysäköinti maksetaan kuukausipysäköintiluvalla tai mobiilisti.

 


Pysäköintitalo