Miesopettajan käsissä reilun kaupan futsal-pallo

Futsal-mestareita huomioidaan lahjoittamalla tukea junioritoimintaan

Porin Musan Salaman naisten futsal-joukkue voitti Naisten Futsal-Liigan Suomen mestaruuden toukokuussa 2022. Mestaruus oli joukkueelle toinen perättäinen, sillä myös kausi 2020-2021 päättyi porilaisjuhliin keväällä 2021.

Miesopettajan käsissä reilun kaupan futsal-pallo

Porin kaupunki lahjoittaa 5 000 euroa Lasten ja nuorten harrastusrahastoon. Lahjoitus on kohdennettu Musan Salaman riveissä futsalia harrastavien alle 18-vuotiaiden junioreiden futsal-harrastuksen kustannuksiin ja tukea myönnetään erillisestä hakemuksesta harrastusmaksuihin ja välinekustannuksiin. Lahjoitus tehdään Musan Salaman mestaruuden kunniaksi.

– Porin kaupungille on tärkeää, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on yhdenveroinen mahdollisuus liikuntaharrastuksiin ja urheiluun, perheen taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Junioritoimintaa tukemalla voimme osaltamme mahdollistaa myös porilaisen futsalin tason säilymisen, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoo.

Musan Salaman edustajat ovat ilahtuneita huomionosoituksesta ja muutenkin tyytyväisiä yhteistyöhön kaupungin kanssa.   

– Huomiointi on kaupungilta todella hieno ele. Futsal on maailmalla suuri laji ja pidämme tärkeänä, että meillä on omassa seurassa kansainvälisen tason pelaajia esikuvana nuorille. Lahjoitus varmistaa sen, että kenenkään ei tarvitse ainakaan kustannuksista johtuen luopua harrastuksestaan, iloitsee Musan Salama ry:n puheenjohtaja Mikko-Tapio Mattila.

Lasten ja nuorten harrastusrahasto on Satakunnan yhteisökeskuksen kumppaneineen perustama rahasto, josta kuka tahansa voi hakea stipendiä kattamaan alle 18-vuotiaan lapsen tai nuoren harrastuksesta aiheutuvia kuluja. Hakemukset käsitellään kolmen kuukauden välein ja kaupungin tekemä lahjoitus kohdennetaan Musan Salaman junioreiden futsal-harrastuksen kustannuksiin. Lisätietoja hakemisesta ja hakuajoista Yhteisökeskuksen verkkosivuilta.


Miesopettajan käsissä reilun kaupan futsal-pallo