Harmaalinnan hajannepuiden harvennus kartalla

Harmaalinnan alueen kujannepuita harvennetaan keväällä 2022

Harmaalinnan kujannepuiden istutukset tehtiin 1980-luvulla sen ajan hengessä vehreyttämään asuinaluetta ja luomaan ryhdikkäitä puukujanteita. Vuosikymmenten aikana tonteilla sekä puistoissa kasvaneet puut ja istutukset muodostavat nykyään vihermassan ja vehreyden, jonka ansiosta kujannepuiden merkitys on vähentynyt.

Harmaalinnan hajannepuiden harvennus kartalla

– Olemme saaneet asukkailta runsaasti palautetta, jossa toivotaan kujannepuiden määrän vähentämistä. Koska kujannepuiden merkitys Harmaalinnan asuinalueella on muuttunut ja osa puista on todettu huonokuntoiseksi, suoritamme kevään 2022 aikana merkittävän kujannepuiden määrän vähentämisen. Tavoitteena on vähentää puustoa noin 60–70 prosenttia ja kappalemääränä tämä tarkoittaa noin 200 puuta. Kantoja ei tulla poistamaan Porin kaupungin toimesta, infran kunnossapitoyksikön esimies Ismo Ahonen kertoo.

Marraskuun 2021 aikana kujannepuut katselmoidaan infran kunnossapidon toimesta ja jäävät puut merkitään nauhalla. Jos merkinnän jälkeen tontinhaltijan haluaa muutosta tonttinsa kohdalla olevien puiden jäämisestä, voi hän ottaa yhteyttä infran kunnossapitoon 3. joulukuuta mennessä osoitteeseen infrankunnossapito@pori.fi. Viestin aiheeseen merkitään ”Harmaalinna”.

Mikäli kujannepuiden poistosuunnitelma saa tarvittavat hyväksynnät, on tavoitteena poistaa sovitut puut maaliskuun 2022 aikana.


Harmaalinnan hajannepuiden harvennus kartalla