Konsolipelejä pelaamassa

Helmikuussa vietetään Mediataitoviikkoa

Helmikuun toisella viikolla eli 10.-16.2.2020 vietetään valtakunnallista Mediataitoviikkoa. Teemaviikkoon voi osallistua esimerkiksi hyödyntäen valmiita työpajaideoita.

Konsolipelejä pelaamassa


Kaipaatko tietoa, inspiraatiota tai valmiita toimintamalleja oppilaiden mediataitojen kehittämiseen? Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Mediataitoviikkoa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI).  Mukaan voi ilmoittautua osoitteessa www.mediataitoviikko.fi, jolloin voi samalla saada itselleen Mediataito 2020 -lehden. Samalta sivustolta löytyy myös mediakasvatusmateriaaleja hyödynnettäväksi.

Pääkirjasto ja Itätuulen kirjasto järjestävät mediataitoviikolla Tehdään juttu kirjastossa -työpajoja 6.-luokkalaisille. Tehdään juttu kirjastossa -työpaja on mediakasvatuksellinen oppimiskokonaisuus, joka toteutetaan koulun ja kirjaston yhteistyönä. Työpajassa oppilaat tutustuvat sanoma- ja aikakauslehtiin, tekevät omia lehtijuttuja ja harjoittelevat monipuolista tiedonhakua.  

Tiedustelut Itätuulen työpajoista: erkka.ojanen(at)pori.fi 
Tiedustelut pääkirjaston työpajoista: aija.amee(at)pori.fi 

Lisätietoa ja ideoita:


https://www.mediataitoviikko.fi/  
https://www.mediataitokoulu.fi/

Somesta kokemuksia ja esimerkkejä voi etsiä tunnisteilla #mediakasvatus ja #mediataitoviikko


Konsolipelejä pelaamassa