Perusturvan työntekijöitä keskustelemassa

Henkilöstön tehtävien uudelleenjärjestely etenee suunnitellusti

Porin kaupunki on järjestänyt toimipisteiden sulkemisen johdosta vapautuvalle henkilöstölle uusia työtehtäviä eri puolilla organisaatiota. Tällä hetkellä noin 120 henkilöä on sijoitettu poikkeustilanteen ajaksi uusiin työtehtäviin, pääasiassa perusturvan vanhuspalveluihin. Suurin osa heistä on koulunkäynninohjaajia.

Perusturvan työntekijöitä keskustelemassa

Henkilöstön aiempaa koulutustaustaa on hyödynnetty sijoittelussa. Esimerkiksi opetuksen ja varhaiskasvatuksen ammattilaisista monella on myös sosiaali- tai terveysalan koulutus, ja he pystyvät hyödyntämään osaamistaan perusturvassa. Lisäksi perusturvassa on opastustehtäviä, joita voi tehdä ilman alan koulutusta.

Monelle on työtä omalla toimialalla myös sulkujen aikana. Koko organisaatiosta on kartoitettu laajasti työtehtäviä, joita voidaan tarjota vapautuvalle henkilöstölle. Henkilöstön työtehtävien tilannetta seurataan ja tarpeen mukaan tehdään muutoksia töiden järjestelyihin.

 


Perusturvan työntekijöitä keskustelemassa