karttakuva isomäen alueen työmaan sijainnista

Isomäentien liikennejärjestelyissä muutoksia perjantaina 16. lokakuuta 2020

Isomäessä sijaitsevan Isomäentien alikulkutunnelin kohdalla tehdään perjantaina 16. lokakuuta maantiekaiteen asennustöitä, jotka vaikuttavat alueen liikenteeseen. Työt alkavat aamulla kello 7 ja niiden arvioidaan kestävän koko perjantaipäivän.

karttakuva isomäen alueen työmaan sijainnista

Eteläväylän kiertoliittymästä Urheilukeskuksen suuntaan johtava ajokaista suljetaan ajoneuvoliikenteeltä asennustöiden ajaksi siten, että kulku on sallittu ainoastaan linja-autoille. Urheilukeskukselta Eteläväylän kiertoliittymän suuntaan ajoneuvoliikenne toimii normaalisti. Kevyen liikenteen väylällä liikenne ohjataan kulkemaan väylän toista reunaa.

Työmaan urakoitsijana toimii Maanrakennus Mäenpää Oy. Porin kaupunki pahoittelee töistä aiheutuvaa häiriötä ja toivoo kaikilta alueella liikkuvilta erityistä varovaisuutta.

 


karttakuva isomäen alueen työmaan sijainnista