Kaksi henkilöä kitkee voikukkia kesällä

Joukahaisenpuistossa järjestetään puutarhateoksen istutustapahtuma

Väinölän Joukahaisenpuistossa osoitteessa Väinönraitti 7 pidetään lauantaina 2. heinäkuuta kello 16–20 yhteisöllinen puutarhateoksen istutustapahtuma.

Kaksi henkilöä kitkee voikukkia kesällä

Kasvava maalaus (growing canvas) -nimiseen tapahtumaan voi osallistua istuttamalla kasveja ja kukkasia taiteellisesti muotoiltuun puutarhaan. Teoksen ”maalareina” toimivat alueen asukkaat, joiden avulla teoksesta myös huolehditaan, että teosta uudelleen maalataan ajan kanssa.

Kasvavan maalauksen polut ovat ottaneet inspiraationsa ihmisen kämmenen viivoista. Jotkin viivat ovat näkyviä, kun taas toiset huomaamme ainoastaan, jos pysähdymme katsomaan niitä tarkemmin. Nämä viivat kertovat meistä paljon, ne kertovat tarinaamme, kuten siitä, mitä työtä olemme tehneet ja mihin olemme käsiämme elämämme aikana käyttäneen. 

Kasvavan maalauksen takana on taitelijapariskunta Juliak ja Petri Haavisto. Teos rahoitetaan Ympäristöministeriön Lähiöohjelma 2020–2022:sta.


Kaksi henkilöä kitkee voikukkia kesällä