Linja-autoja Kauppatorilla

Joukkoliikennekyselyn tulokset valmistuneet – koko linjaston keskiarvosanaksi 6

Valtuustoaloitteesta toteutetun joukkoliikennekyselyn tulokset ovat valmistuneet. Kyselyyn vastattiin 874 kertaa. Tarkoituksena oli selvittää, miten kesällä 2021 toteutetut uudistukset ovat vaikuttaneet joukkoliikenteeseen Porin alueella. Kyselyssä tutkittiin myös vastaajien ajatuksia tulevaisuuden matkustajamääristä sekä verovaroin katetun joukkoliikenteen kustannuksista.

Linja-autoja Kauppatorilla

Porin joukkoliikennettä uudistettiin kesällä 2021. Reitit pysyivät pääosin samoina, mutta aikataulut muuttuivat hieman ja lipputuotteiden hintoihin sekä käyttöehtoihin tuli muutoksia. Nyt tehdyssä joukkoliikennekyselyssä vastaajat saivat antaa muutoksista palautetta niin reittikohtaisesti kuin yleisellä tasolla. Kyselyn kokonaistuloksiin voi tutustua täällä , jossa pääsee tutkimaan myös reittikohtaisesti annettua palautetta.

Noin 8 % vastaajista kertoi joukkoliikenteen parantuneen uudistuksen myötä. Joka neljäs vastaaja (26 %) totesi joukkoliikenteen toimivan samalla tavalla kuin ennen uudistuksia. Näin ollen enemmistö vastaajista, 66 %, kertoi uudistusten vaikuttaneen negatiivisesti joukkoliikenteeseen. Aikataulujen sopimattomuus omiin matkustustarpeisiin nostettiin suurimmaksi syyksi. Avoimessa palautteessa korostui vuorotarjonnan puute varhaisaamuissa ja myöhäisilloissa, joka vaikutti vuorotyöläisten töihin matkustamiseen. Moni tyytymättömistä vastaajista nosti esiin myös vapaa-ajan matkustuksen, kaivaten myöhäisiltojen paluuvuoroja keskustasta asuinalueille erityisesti viikonloppuiltaisin.

– Yli puolet kaikista joukkoliikenteen matkoista ajoittuu aamuruuhkaan sekä koulujen päättymisaikaan, eli matkustajia on eniten aamuisin kello 7–9 ja iltapäivisin kello 13–16. Myöhäisvuorojen käyttäjämäärät ovat alle promillen luokkaa matkustajien kokonaismääristä, selventää suunnittelija Merika Lanne.

Reittilinjaston keskiarvo 6, ilmaista joukkoliikennettä ei kannateta  

Eniten vastauksia kyselyssä annettiin reiteistä 34 Yyteri, 35 Pihlava, 43 Reposaari ja 1 Puuvilla-Paratiisinmäki. Vähiten vastattiin harvaan asuttujen alueiden koulukuljetuksia varten suunniteltuihin reitteihin. Kyselyssä pyydettiin antamaan omalle reitille kouluarvosana 4–10. Parhaita arvosanoja saivat reitit 1 Puuvilla-Paratiisinmäki (8,3) ja 2 Tuulikylä (7,1). Kolmannes vastaajista antoi reitilleen hylätyn, minkä vuoksi kokonaisarvosanaksi tuli 6,1.

Kyselyssä kartoitettiin myös vastaajien mielipiteitä joukkoliikenteen rahoituksesta. Vastaajilta kysyttiin, kuinka suurella prosenttiosuudella joukkoliikenteen matkoja tulisi tukea verovaroin (tällä hetkellä 70 %), ja kuinka paljon olisi katettava matkustajien maksamilla lipputuloilla (tällä hetkellä 30 %).  Vain 341 vastaajaa halusi vastata kysymykseen, ja keskimäärin he olivat valmiita tukemaan matkan hintaa 58 % osuudella. Kysymykseen vastanneista enemmistö (68 %) kannatti matkan tukemista yli puolella lipun hinnasta.  

Vastaajat saivat myös ennustaa tulevaa liittyen vuoden 2023 matkustajamääriin nykyhetkeen verrattuna. Pieni enemmistä (40 %) arvioi määrien vähenevän, kun taas 30 % uskoi niiden nousevan. Loput 30 % vastaajista uskoivat matkustajamäärien pysyvän syksyn 2021 tasolla.  

 


Linja-autoja Kauppatorilla