Joulukuusien myyntipaikat huutokaupataan 29. marraskuuta
Joulukuusien myyntipaikat vuokrataan tuttuun tapaan huutokaupalla. Huutokauppa järjestetään torstaina 29. marraskuuta kello 10 Teknisen toimialan neuvotteluhuoneessa osoitteessa Valtakatu 4, 8. kerroksessa.
Kaikki huutokaupattavat myyntipaikat sijaitsevat Liisantorilla. Alueen liikennejärjestelyissä on tapahtunut muutoksia syksyn aikana.
Moottoriajoneuvoliikenteen läpiajo Annankadulta Liisankadun ja Mikonkadun väliseltä osuudelta on toistaiseksi suljettu. Lisäksi uusi lähiliikuntapaikka on nyt aidattu, eivätkä asiakkaat voi enää ajaa Liisantorille.
Liisankadun ja Otavankadun pysäköintiaikoja rajoitetaan kuitenkin Liisantorin puoleisilla katuosuuksilla kuusikaupan ajaksi aikaisempaan tapaan.
– Kuusien myynti tapahtuu edelleen samoilla paikoilla kuin ennenkin, kertoo palvelupäällikkö Heikki Tuominen Porin kaupungilta.