Kuvituskuva Maksa mitä haluat -päivästä 2022

Joulukuussa maksetaan vielä mitä halutaan

Seuraavaa Maksa mitä haluat -päivää vietetään keskiviikkona 14. joulukuuta. Päivän aikana asiakas pääsee Porin kaupungin kulttuuri- ja liikuntalaitoksiin sillä summalla kuin itse haluaa.

Kuvituskuva Maksa mitä haluat -päivästä 2022

Mukana ovat museot, uimahallit ja maauimalan talviuinti, skeittihalli, urheilutalot sekä Karhuhalli.

– Luvassa on vielä viimeinen eli neljäs Maksa mitä haluat -päivä tälle vuodelle. Nämä päivät ovat olleet suosittuja ja varsinkin museoissa on käynyt aktiivisesti porukkaa, toteaa kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin.

– Vuodet ovat osoittaneet, että tarvetta näille tempauksille on ja siksi haluamme, että Maksa mitä haluat -päivät jatkuvat tulevaisuudessakin. Olemme jo suunnitelleen ensi vuodelle neljä päivää ja toivomme, että jatkossa muitakin tahoja saataisiin mukaan vielä nykyistä enemmän, sanoo liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

Palveluiden aukioloajat keskiviikkona 14.12.:
Karhuhalli (rautapiha ja yleisurheilutila 7.30-23.30, jalkapallotilan yleisövuoro 20-21.30)
Keskustan uimahalli 6.00–20.30
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää 12.00–18.00
Luontotalo Arkki 11.00–17.00
Maauimala 15.00–20.00
Meri-Porin uimahalli 10.00–20.00
Noormarkun urheilutalo 8.00–21.00
Poriginal galleria 11.00–18.00 (ei sisäänpääsymaksua)
Porin taidemuseo 11.00–20.00
Porin urheilutalo (kuntosali) 8.00–22.00
Rosenlew-museo 11.00–17.00
Satakunnan Museo 11.00–20.00
Skeittihalli 13.00–20.45 (scoottaajat 13–17, skeittaajat 17-20.45)

Liikuntapaikoilla on käytössä normaalit seuravuorot. Maksa mitä haluat -päivän käyttö on mahdollista seuravuorojen ulkopuolella sekä yleisövuoroilla. Vapaat vuorot voi tarkista osoitteesta timmi.pori.fi.


Kuvituskuva Maksa mitä haluat -päivästä 2022