Torin Satakielilavan jouluasetelman valaistu lumiukko joulukuusen takaa

Joulutunnelma hiipii keskustaan – Raatihuone vielä vailla kruunuaan

Joulutunnelma alkaa hiipiä Porin keskustaan, kun kausivaloja aletaan asentaa ympäri kaupunkia. Vaikka energiansäästötalkoot osuvat myös kausivaloihin, saadaan niistä silti nauttia koko joulun ajan. Keskusta saa jouluilmeensä viikonlopun joulunavaukseen mennessä.

Torin Satakielilavan jouluasetelman valaistu lumiukko joulukuusen takaa

Satakielilava saa jouluasunsa torstaina, kun lava täyttyy kuusista ja katosta roikkuvista tähdistä, sekä tutusta lumiukosta. Perinteiseen tapaan myös kävelykadun sekä Itäpuiston puut saavat yllensä loistavan valokerroksen. Torin kuusi on jo asettunut paikalleen ilahduttamaan keskustan kävijöitä.

– Töitä kaupungin muiden kausivalojen parissa jatketaan, mutta hoidetaan ensin nämä keskustan valot kuntoon joulunavausta varten. Energiansäästötoimenpiteiden mukaan kausivaloissa käytetään ledvaloja ja niiden aikaikkunaa rajataan hieman aiempaa lyhyemmäksi. Suunnitelmien mukaan valot poistuvat katukuvasta loppiaisena, kertoo toimintayksikön esimies Ismo Ahonen.

Raatihuoneen edustalle pystytettävä kuusi on vielä etsinnässä, mutta sen on tarkoitus saapua paikalle 15. joulukuuta. Omaa kuustansa voi ehdottaa Raatihuoneen kruunuksi ottamalla yhteyttä palvelupiste Porinaan puhelimitse numeroon 02 623 4100 tai sähköpostilla osoitteeseen porina@pori.fi.

 

 


Torin Satakielilavan jouluasetelman valaistu lumiukko joulukuusen takaa