Kukkia

Kalaholman koulu palkittiin ympäristötyöstään Vihreällä lipulla

Kalaholman koululle on myönnetty Vihreä lippu osoitukseksi suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä. Tunnustuksen myönsi ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi.

Kukkia

Vihreä lippu on kasvatusalan kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristösertifikaatti, joka täyttää tänä keväänä Suomessa 20 vuotta. Kestävän kehityksen eri näkökulmat huomioiva ohjelma ohjaa oppilaitoksia pitkäjänteiseen ja innostavaan toimintaan.

– Vihreä lippu -ohjelman avulla olemme onnistuneet konkretisoimaan kestävän kehityksen periaatteita liittämällä ne jokapäiväiseen kasvatustoimintaamme. Lapset ovat toiminnassa aktiivisia vaikuttajia aikuisten rinnalla niin suunnittelussa, päätöksenteossa, toteutuksessa kuin tulosten arvioinnissakin. Näin he saavat myönteisiä kokemuksia yhteisiin asioihin vaikuttamisesta. Vihreä lippu -toiminnan myötä lapset innostuvat kestävän tulevaisuuden rakentamisesta taitojen, oivallusten ja elämysten kautta, kertoo luokanopettaja Kaisa Pulju Kalaholman koulusta.

Vihreä lippu -toiminnalla on ollut monia positiivisia vaikutuksia Kalaholman koulussa.

– Vihreä lippu -projekti on näkynyt koulussamme koko lukuvuoden. Oppilaat ovat innostuneet ja selvästi ymmärtäneet lajittelun ja jätteen vähentämisen merkityksen. Myös koulun henkilökunta on ollut projektissa hyvin mukana. Yhteisöllisyyden lisääminen ja oppilaiden osallistaminen onnistui koulussamme hienosti, erityisopettaja Harri Saine jatkaa.

Vihreä lippu -ohjelma on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, eli maailman suurinta koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen verkostoa. Se toimii yhteensä 68:ssa eri maassa ympäri maailman.

Kalaholman koulussa vietetään perjantaina 31. toukokuuta lippujuhlaa, jolloin Vihreä lippu nostetaan salkoon.

 


Kukkia